keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Viinitupa metsän keskellä



Fondue? Kyllä. Raclette? Kyllä! Pretzelit? Kyllä, kyllä. Flammkuchen? Kyllä!! Traubensaft? Sitäkin! Sveitsissä? EI! Eikä Helsingissä vaan keskellä Mäntän metsää! Kaikkia näitä saa vappuna avatusta Viinitupa Vuorenmajasta.


Minä hihkuin riemusta kaikkien herkkujen äärellä. Tilasimme neljän hengen seurueelle paria erilaista Flammkuchenia eli tuota pizzan näköistä. Toisessa oli päällä parmankinkkua ja rucolaa, toisessa kylmäsavulohta ja tilliä. Leikkelelautanen ja kotoisat herkkupalat maistuivat myös mainioilta. Minulle maistui kaikki! Pihassa seisoi pari Sveitsin rekisterissä olevaa autoa, joten alkuperäiskansaa taitaa olla kauhan varressa keittiönkin puolella. Viinilista on mielenkiintoinen, kuten muukin juomatarjonta. Kuskina piti tyytyä nuolemaan vain pieni tippa lasin pohjalta.

Vuonna 1928 rakennettu maisemakahvila on muutettu onnistuneesti eurooppalaiseksi viinituvaksi. Vuorenmajaan ei eksy vahingossa vaan pitää tietää minne haluaa mennä. Jyrkkä metsätie pisti kuskin kielen keskelle suuta. Ylhäällä on parkkitilaa vain rajoitetusti. Jos haluaa päästä Sveitsin fiiliksiin niin voi vaikka tarpoa metsäpolkuja pitkin mäelle. Ei ole ihan pikkuinen mäki..


Pöytävaraus on tarpeen jos haluaa istua sisällä. Fondue ja raclette pitää tilata etukäteen. Paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen.

1 kommentti: