Mielettömän hyvää ruokaa, erittäin viihtyisä sisustus ja loistava palvelu, eikä tässä ole yhtään ylisanoja! Viikonlopun brunssi oli nappisuoritus Cafe Perobalta, joka sijaitsee Espoon Leppävaarassa kerrostalojen keskellä. Ravintola on toiminut noin vuoden ja tarjoaa arkisin myös lounasta. Pöytävaraus brunssille oli tarpeen, sillä sisäpaikat olivat kaikki täynnä.
Kattauksia brunssille oli kaksi molempina päivinä, lauantaina ja sunnuntaina. Alkuun joutui hieman jonottamaan ensimmäistä satsiaan kun kaikki lähtivät samaan aikaan liikkeelle. Jono purkautui kuitenkin nopeasti ja kaikille riitti kaikkea. Ruuat oli kauniisti ja siististi laitettu esillä.
Suolaista oli sekä kylmää, että lämmintä, niin kasvisten, kalan kuin lihan ystäville. Ruuat olivat selkeitä maultaan eikä mitään fuusiokikkailua, josta ei tiedä mitä on tavoiteltu. Maukasta oli muttei liian mausteista. Valinnanvaraa oli niin paljon, että ihan kaikkea ei edes jaksanut maistella kun piti säästellä jälkiruualle tilaa.
Jälkiruuaksi sai valita pannukakkua, juustoja, hedelmäsalaattia tai mansikkaista herkkua. Kaikkea ei millään jaksanut. Vaikka silmät olisivat syöneet niin vatsa ei vetänyt. Ikinä en ole teininkään lautasta nähnyt niin täynnä erilaisia herkkuja kun Peroban pöydässä. Kaikki meni. Uskon, että vanhempikin väki olisi pitänyt kattauksesta.
Peroban omistajilla on ravintolan lisäksi sisustusliike. Ei siis tarvitse ihmetellä miten sisustus on niin harmoninen ja viihtyisä sekä sisällä että ulkona. Ravintolassa on useita huoneita ruokailijoille. Yläkerta on isäntäväen valtakuntaa.
Talossa on seitsemän toimivaa puilla lämmitettävää uunia. Upeita vanhoja luomuksia. Tapetit seinille on valittu hyvällä maulla.
Talo on täynnä kauniita yksityiskohtia.
Peroban yrtit ovat taatusti tuoreita.
Kannattaa nähdä pikkuisen vaivaa, etsiä Laturinkuja 10 ja poiketa Perobaan. Pihassa on kesäterassi ja muutama parkkipaikka. Vähän matkan päässä Nikkarinkujalla on iso parkkialue, jossa on lisää ilmaisia paikkoja. Suosittelen retkeä Perobaan, joko brunssille viikonloppuna tai lounaalle arkena. Nimi Peroba muuten tulee brasisialaisesta puulajista, jota on käytetty mm. laivanrakennuksessa.
Onko tämä paikka ollut joskus jossain pihaohjelmassa, näyttää jotenkin tutulta...
VastaaPoistaTuohan on oikea helmi!
VastaaPoista