tiistai 30. kesäkuuta 2015

Miniature garden



Vanhat astiat ja esineet ovat saaneet uuden elämän kun olemme innostuneet kehittelemään miniatyyri puutarhoja. Neljä kokonaisuutta on jo rakennettu. Nämä sammakot muuttivat lasimaljaan olohuoneen pöydälle. 


Yksisarvinen oli ilman uutta kotia. Yhteisellä etsiskelyllä ja ideoinnilla rakensimme kodin ja vielä lummealtaan pihaa koristamaan. Vanhasta ruostuneesta emalivadista, joka oli jäänyt autotallin perukoille, sai hyvän pohjan kokonaisuudelle.


Mökillä pitää tietysti olla innokas duunari. Tässä tapauksessa puuhatraktori pääsi halkometsälle. Teinit raksivat puutarhasaksilla sopivan kokoisia halkoja. Niin yksisarvinen kuin puuhatraktorikin vapautuivat vanhoista lelulaatikoista. Sormet syyhyävät Schleich eläinten perään, mutta niitä ei kuulemma voi vielä antaa.


Ensimmäistä pientä kivipuutarhaani olen esitellyt aikaisemminkin blogissani. Tältä se näyttää tänä kesänä. Aikalailla se on kasvanut sitten edellisistä kuvista. Ehkä sekin on vielä laskettavissa miniatyyri puutarhaksi. http://blyygiblumsteri.blogspot.fi/2014/08/kivipuutarha.html


Tämä miniatyyri puutarhojen rakentaminen on kerrassaan koukuttavaa. Niin teinit kuin muut luovuuden tuskassa olevat ovat marssineet pitkin metsiä ja varastoja etsimässä sopivia tuunattavia kohteita. Puutarhasta voi tehdä aikuisten kivaa tai ihan yhtä hyvin voi antaa mielikuvituksen laukata ja tehdä lasten tai teinien kanssa kivaa. Ajatushan on että puutarhaa pitää hoitaa jotta se pysyy hengissä. Asetelmaa ei tehdä vain yhtä katselukertaa varten. Tämä puuha ei maksa euroakaan kun hyödyntää ympärillä olevaa. Googlettamalla miniature gardens löytyy upeita luomuksia, jos haluat lisäinspiraatiota. Muutama hyvä idea on vielä muhimassa...

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Iloinen lehmäkakku ja keppihevosia


Tämän viikon parhaimmat naurut ja kakut tarjosivat Juupajoen Kallenaution reippaat emännät. He olivat kehitelleet iloisen lehmäkakun. Kovasti jännittivät uutta reseptiä ettei vain kakku lässähtäisi. Totesivat kuitenkin päättäneensä että jos ei tule tarjolle lehmäkakku niin tulee sitte lehmäkakk... liukumiina you see.. En meinannut saada naurua loppumaan kakkua katsellessa, mielikuvitus lähti laukkaamaan kuin lehmä laitumella.

Kallenautio on mukava pysähdyspaikka Oriveden ja Ruoveden välillä. Vanhan kestikievarin kahviossa voi lounastaa tai nauttia leipomuksista. Sieltä voi myös ostaa tilatuotteita. 


Tuvassa voi ihmetellä vanhoja tykötarpeita samalla kun hörppää kahvia.


Kammareiden puolellakin riittää katsottavaa.


Piharakennuksessa on myynnissä käsitöitä, ainakin hevostytöille riittää hoidettavia.


Ylä-Hämeen taiteilijaseuran kesänäyttely on auki 17.7 saakka. 


Tämä on minun jokakesäinen pysähdyspaikkani. Teinikin haluaa tarkistaa, onko lampaat tallella. Niitä on talon takana laiduntamassa.

Kesäkonsertti Ruovedellä



Kesäkonserteissa on ihan oma tunnelmansa. Esiintyjät kukkamekoissaan, kaunis auringonpaiste ja hyväntuuliset kesäihmiset luovat ihanan keveän ilmapiirin. Minä nostattelin konserttitunnelmaa Ruoveden satamassa skumpan äärellä katselemalla höyrylaiva Tarjanteen lähtökuhinaa.


Ruoveden kirkossa esiintyi kamarimusiikkifestivaalin päätöskonsertissa sunnuntaina 28.6. Wegelius-kamarijouset Okko Kamun johdolla. Konsertin solisteina esiintyivät huilisti Anna Amonoff ja viulisti Sergey Malov. Kirkko täyttyi innokkaista musiikin ystävistä ja varmaan myös Anna Aminoffin ystävistä, sillä hän on Ruovedeltä kotoisin. 

Olimme varustautuneet konserttiin varavaattein ja istumapehmustein, sillä vanhat kirkot ovat usein viileitä paikkoja ja penkit viimeisen päälle kehnoja istua. Yläparvella kuoropaikoilla oli kuitenkin hyvät tuolit ja täysi kirkko oli mukavan lämmin. Ulkona paistoi aurinko ja odotukset olivat korkealla.

Minä ainakaan en pettynyt. Jouset soivat pehmeästi ja solistit olivat vedossa. Yleisö oli niin innokasta, että se olisi taputtanut joka välissä. Ilmapiiri oli kesäisen kepeä ja kaunis. Musiikiksi oli valittu kansaan uppoavaa harmoniaa ja Sibeliusta juhlan kunniaksi. Käsiohjelmassa oli hyvät teosesittelyt.


Konsertti oli omistettu ruovesiläisen merkittävän vaikuttajan Alexander Aminoffin muistolle.  Alexander Aminoff eli elämänsä Ruoveden Pekkalan kartanolla. Punakaartilaiset surmasivat hänet omassa työhuoneessaan 1918. Solisti Anna Aminoff on hänen lapsenlapsensa. 

Konsertin jälkeen kiertelin kirkon pihalla ja kyselin paikallisilta tietäjiltä Aminoffin hautapaikasta. Monen vaiheen jälkeen selvisi, että Aminoffin sukuhauta on Ruoveden kirkon vieressä olevassa pienessä rakennuksessa. Konsertin jälkeen myös Alexander Aminoff sai ruusun. http://www.pekkalankartano.fi

Minulla oli mukava kesäretki Ruovedelle. Konsertti oli erinomainen ja ilma kesäinen. Konsertin jälkeen kävelin vielä laivarantaa jäätelölle ja nauttimaan auringon lämmöstä. Se on kesää se!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Vanhoja koulutauluja ja pappiloita



Kenkäveronniemen vanha 18 huoneen pappila Mikkelissä on aikoinaan ollut Suomen suurin puupappila. Nykyisin upeasti kunnostettuna se toimii erittäin viihtyisänä ja suosittuna ravintolana. Jos pidät vanhoista rakennuksista niin kannattaa kierrellä taloa ja ihastella erilaisia yksityiskohtia. Esillä on talon historiaan ja rakentamiseen liittyviä tarinoita ja esineitä. Yllä oleva kuva on pappilan sisällä olevasta rappusesta.


Pappilan pihapiirissä on tarjolla suomalaista designia joka makuun. Aikaa hurahtaa helposti useampi tunti jos haluaa jututtaa tekijöitä pajoissaan jne. Tänä kesänä Kenkäverossa on vanhojen koulutaulujen ystäville esillä näitä aarteita menneiltä ajoilta. Kesän uutuutena siellä on myynnissä näyttelyn ohessa koulutaulujen tyylisiä eri kokoisia kasvitauluja. Minun silmääni ne ovat oikein kodikkaita. Mutta minä olenkin aikoinaan kansakoulussa katsellut seinillä olleita koulutauluja. 

Kesäliikuntaa luonnossa


Kesällä pitää aina kokeilla jotain hauskaa liikunnallista uutta. Tänä kesänä se on ollut asahiliikunta.
Asahiohjaaja, tanssitaiteilija Mirja Tukiainen on vetänyt perjantaisin ryhmää Oriveden Purnun nurmikentällä. Sateella ryhmä on siirtynyt Purnun kesätaidenäyttelyn sisähalliin taideteosten keskelle.

http://blyygiblumsteri.blogspot.fi/2015/06/marski-ja-rietas-lotta.html



Asahissa tärkeää on mielen, hengityksen ja liikkeen yhdistäminen. Tavoiteena on harmonia ja rentous. Minulle tuli ensin mieleen jotkut itämaiset liikuntalajit esim. taiji. Asahi on kuitenkin suomalaisten asiantuntijoiden kehittämä terveysliikuntamenetelmä. Liikkeet ovat sopivia kaikille riippumatta kunnosta, koosta, iästä tms. 
Meitä on ollut koolla kerralla kymmenkunta liikkujaa. Toiset ovat harrastaneet asahia pitkään. Osa on ollut ensikertalaisia. Mirja on taitavana ja kannustavana ohjaajana saanut meidät kaikki kankeat liikkeelle. Tunnin asahin jälkeen olo on varsin notkea ja rentoutunut. Minä olen nauttinut todella paljon ulkoliikuntatuokiosta. Voisin hyvin kuvitella jatkavani syksylläkin asahin parissa. Ajatus asahissa on että liikkeitä pystyy tekemään myös itsekseen kotona. Purnun avoin asahiryhmä kokoontuu 7.8 saakka.

Asahin jälkeen perjantaisin lihaksia pääsee lepuuttamaan Purnun savusaunan lämpöön. Tällaisia terveisiä lähettää savusaunan saunatonttu. 

http://blyygiblumsteri.blogspot.fi/2015/06/savusaunan-jengi.html


http://asahi.fi/index.php?id=3

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Herkkuja villivihanneksista



Miltä kuulostaisi nokkospesto, nokkossipsit, nokkos-saganaki, ketunleipäpannacotta tai vihersmoothie villivihanneksista? Ai, mitä villivihanneksia? Tässä kymmenen ensimmäistä: kuusenkerkkä, nokkonen, pihlaja, maitohorsma, koivu, poimulehti, puna- ja valkoapila, ketunleipä, voikukka, vuohenputki. Nokkoskeitto on minullekin tuttu, mutta sitten ei ole mitään käsitystä, mitä muuta näistä voisi tehdä. Pohjois-Teiskon maa- ja kotitalousseuran kurssilla opeteltiin villivihannesherkkujen tekoa. 


Teisko-Aitolahti lehden sivuilta löytyy (ei valitettavasti netissä) mm. helppo kurssilla valmistettu kuusenkerkkäherkun resepti. Maa-ja kotitalousnaisten kurssin materiaalina käytetään kirjasta nimeltä Kymmenen villiä vihannesta - kuusenkerkästä maitohorsmaan. Siellä on lisää tietoa ja reseptejä. En ensi googeloinnilla löytänyt sitäkään netistä..


Netissä on varmasti monia muitakin reseptejä. Kuusenkerkkä, puolukka, turkkilainen jogurtti ja digestive-keksi yhdistettynä on helppo herkku aloittelijankin valmistaa ja maistuu muuten hyvältä!


Tässä lisää reseptejä kokeilunhaluisille. Vinkkinä lehtijutussa on Jouni Toivosen Luonnon herkkuja arkeen ja juhlaan.

http://www.ruovesi-lehti.fi/kolumnit-kaikki/596-sopii-kuin-kuusenkerkka-puolukkaan


perjantai 26. kesäkuuta 2015

Dalin jalanjäljissä



Kesänäyttelyistä innostuneina serkut järjestivät pihamökissä mahdollisuuden tutustua koulussa yläasteella ja lukiossa vuoden mittaan tehtyihin kuvaamataidon töihinsä. Tässä pop up- näyttelyssä oli esillä vuoden parhaimmat työt seinillä, astiakaapeissa jne. Mökkimiljöö tarjosi upeat puitteet töiden esillepanoon.




Mummot ja muut sukulaiset olivat erittäin tyytyväisiä näkemäänsä. Näyttelyyn oli helppo tutustua sillä taiteilijat olivat paikalla koko näyttelyn avajaisten ajan kertomassa työprosesseista ja tekniikoista. Avajaistarjoilujen äärellä oli mukava vaihtaa ajatuksia.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Tunteita ja tuoksuja



Tämä pysäytti. Tunsin suurta surua. Muistot omalta Iranin matkalta tulivat mieleeni. Ajatuksissani kuljin hunnutettuna Isfahanin katuja. Näin silmissäni Teheranin kauppakujan mustien huntujen massat. Tunsin hiuksillani hiekkaerämaan vapauttavat tuulet kun yksikään huivipoliisi ei ollut komentamassa huivia päähän. Tunsin äärettömän suurta surua ajatellesani niitä monia upeita keskusteluja ja upeita ihmisiä matkan varrella eri puolilla kaunista Irania. Miksi surua? Siksi, että monet kohtaamani ihmiset olivat onnellisia kohdatessaan meidät kuin tuulahduksena useilta suljetusta ulkomaailmasta. Surua siksi, että huivin alle on piilotettuna niin paljon tunteita. Taiteilija Sepideh Rahaa, kiitos puheenvuorostasi naisten ja onnen puolesta.


Mäntän kuvataideviikon teokset inspiroivat. Näyttely avaa aistit ja herättää ajattelemaan. Näin luvataan näyttelyn esipuheessa ja tämä myös toteutui meidän kohdallamme. Sisääntuloaula ei vielä luvannut paljoa, mutta mitä pidemmälle pääsi, sitä enemmän näki, kuuli ja innostui.


Pimeän huoneen seikkailu jännitti, pelotti, innostutti, stimuloi. Teini totesi, että pimeässä seikkailun jälkeen muistakin taideteoksista näki enemmän ja ne tuntuivat kiinnostavammilta. Pimeässä vaeltamisesta tuli meille yhteinen ja yhdistävä kokemus.

Videotaide ei ole ollut minun heiniäni, mutta Mäntässä innostuin jopa muutamasta sellaisestakin. Huikeaa sudenkorennon kauneutta katsellessa tai Ahsan Masoodin kehtolaulua kuunnellessa aika pysähtyi. Hevostyttö istui onnellisena heinäpaalin tuoksussa.


Hilda Kozarin pistekirjoitus oli minulle se, joka herätti ajattelemaan. Se haastoi ratkaisemaan ja pohtimaan, mitä taiteilija haluaa sanoa. Kozarin jälkeen minun näyttelykokemukseni vasta alkoi.


Kalleinen ja Kochta -Kalleinen ovat niin ihanan osallistavia. Odotan mielenkiinnolla lisää heidän keräämiään ihmisten tarinoita heihin vaikuttavista kirjoista. Hauska idea. Minusta oli liikuttavaa tuo MAOL taulukot -kirja, jossa oli kommenttina "Tämän avulla pääsin ylioppilaaksi".


Mäntän näyttely on yksinkertaisesti hyvä. Siellä on liikkeellä paljon tunteita ja tuoksuja. 


Näyttely on avoinna 31.8.2015 saakka. Mielekästä sadepäivän puuhaa.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Viinitupa metsän keskellä



Fondue? Kyllä. Raclette? Kyllä! Pretzelit? Kyllä, kyllä. Flammkuchen? Kyllä!! Traubensaft? Sitäkin! Sveitsissä? EI! Eikä Helsingissä vaan keskellä Mäntän metsää! Kaikkia näitä saa vappuna avatusta Viinitupa Vuorenmajasta.


Minä hihkuin riemusta kaikkien herkkujen äärellä. Tilasimme neljän hengen seurueelle paria erilaista Flammkuchenia eli tuota pizzan näköistä. Toisessa oli päällä parmankinkkua ja rucolaa, toisessa kylmäsavulohta ja tilliä. Leikkelelautanen ja kotoisat herkkupalat maistuivat myös mainioilta. Minulle maistui kaikki! Pihassa seisoi pari Sveitsin rekisterissä olevaa autoa, joten alkuperäiskansaa taitaa olla kauhan varressa keittiönkin puolella. Viinilista on mielenkiintoinen, kuten muukin juomatarjonta. Kuskina piti tyytyä nuolemaan vain pieni tippa lasin pohjalta.

Vuonna 1928 rakennettu maisemakahvila on muutettu onnistuneesti eurooppalaiseksi viinituvaksi. Vuorenmajaan ei eksy vahingossa vaan pitää tietää minne haluaa mennä. Jyrkkä metsätie pisti kuskin kielen keskelle suuta. Ylhäällä on parkkitilaa vain rajoitetusti. Jos haluaa päästä Sveitsin fiiliksiin niin voi vaikka tarpoa metsäpolkuja pitkin mäelle. Ei ole ihan pikkuinen mäki..


Pöytävaraus on tarpeen jos haluaa istua sisällä. Fondue ja raclette pitää tilata etukäteen. Paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen.

Kesään kätketyt



Sarjakuvien ystävät tunnistavat tämän Auvisen talon Mämmilä-sarjasta. Tarmo Koivisto on asunut Orivedellä. Hänen sarjoissaan on tunnistettavissa muitakin paikkoja Orivedeltä, kuten vanha kellotapuli jne. Oikeassa elämässä talo on nykyisin Taitokeskus Auvisen talo. Auvisen vintillä on esillä kädentaitajien Iloa ja juhlaa kukilla -kesänäyttely 22.8 saakka.


Kukkateemaa on tarjolla erilaisin kattauksin. Minusta Marja Köpän vanhoista tapeteista valmistamat sisustustuotteet olivat kauniita. Tuttuja tapettiteemoja lapsuuskodin seiniltä voi löytää Köpän töistä. Lampunvarjostin voisi olla kiva... 


Taitokeskuksen alakerrassa on myynnissä lahjatavaraa ja käsityötavaraa kauniisti esille laitettuna. Orivesi on saanut uudet tyylikäät postikortit. Niitä kehtaa kyllä hyvin lähettää. Vaikka postikorttien lähettäminen on vähentynyt niin me lähetämme edelleen kortteja mummuille matkoilta. Sitäkin taitoa on hyvä pitää yllä. Onkohan kohta jo katoava kansanperinne?


Varsinainen väriläistä alakerrassa on Jukka Vesterisen Taitokeskuksen 45-vuotisjuhliin keväällä 2015 suunnittelema ryijy Kesään kätketyt. Ryijy koostuu neljästä pikkyryijystä, joiden teemana on pajunkissat, kurjenkellot, pitkät pellavat ja kultajyvät. Itselleen voi hankkia pikkuryijyn tai kaikki neljä kokonaisuutena. Ryijyjen keskelle muodostuu neliapila toivottamaan hyvää onnea. Yhtään neliapilaa en ole tänä kesänä vielä luonnosta löytänyt..

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Vanhoja pihakasveja



Maalaistalojen pihapiireistä löytyy monesti vanhoja pihakasveja tai sellaisia värimuunnoksia, joita ei muualla enää näe. Nämä kukat on bongattu kolmen talon pihalta. Nimiäkään ei kaikista ole tiedossa, mutta puutarhaihmiset varmaan tunnistavat lajikkeet.


Lupiinin punaista versiota en ole täällä päin usein nähnyt. 


Juhannusruusu on kukista kaunein ja tuoksu on mahtava. Tänä vuonna sekin on vasta avaamassa kukkiaan. Valkoisen narsissin kukka on myös kaunis.


Värejä riittää..


Humala on kasvanut tämän aitan seinustalla vuosikymmeniä, ehkä jo sata vuotta..?