sunnuntai 31. elokuuta 2014

Fillarilla stadissa

Pyöräilijöitä on mielestäni kahdenlaisia, pikakiitäjiä ja nautiskelijoita. Pikakiitäjätkin saattavat nautiskella, mutta enimmäkseen he pitävät vauhtia yllä ja kiirehtivät paikasta toiseen. Yleensä heidän nautintonsa tulee siitä, että hiki on pinnassa. Työmatkalaiset ovat usein myös pikakiitäjiä. 

Minä kuulun ehdottomasti Nautiskelijoiden Pyöräkerhoon. Minusta on mukava etsiä uusia reittejä ja seikkailla paikoissa, joissa ei voi pitää kovaa vauhtia yllä, kun pitää selvittää, mitä mielenkiintoista ympärillä näkyy.


Helsinki on oikein hyvä paikka pyöräillä. Stadilaisten hienoin urbaani pyöräreitti kulkee Baanan kautta. Se on paras reitti keskustan kohteisiin. Baanan kautta pääsee vaikka kaupungin huipputerassille Musiikkitalon kupeeseen. http://www.stadissa.fi/paikat/499/baana


Baanalla eivät autot kulje ja sen varrella voi pysähty penkille huilaamaan, pelaamaan pöytätennistä tai koripalloa, ehkä vaikka picnicille. Viikolla Baanan valtaavat pikakiitäjät, mutta viikonloppuaamuisin siellä on runsaasti tilaa nautiskelijoille.


Helsingin keskustan tuntumassa on tarjolla myös upeita merellisiä pyöräilyreittejä. Seikkalilijat voivat löytää maiseman ihailuun rauhallisia levähdyspaikkoja. Arvaatko, missä oli reittini tämänkertainen taukopaikka? Matkaa musiikkitalolta on noin 1,5 km.

lauantai 30. elokuuta 2014

Siivouspäivä


Siivouspäivä on kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien ja kaupunkikulttuurin uusi juhlapäivä. Siivouspäivä muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi, joille kuka tahansa voi tuoda ylimääräiset tavaransa myytäväksi tai annettavaksi. www.siivouspaiva.com


Tänään on ollut upean aurinkoinen päivä viettää siivouspäivää. Minä olen jättänyt siivoamisen vähemmälle ja nauttinut kaivellessani myyjien tavarataivasta. Tuttujakin löytyi samoissa puuhissa. Mikään ei ole mukavampaa kuin aarteenmetsästys. Toisen roska on toisen aarre. Kaikenlaista hauskaa oli tarjolla ja jotain löysinkin. 

Yksi myyjä oli tehnyt kangastilkuista erilaisia tyynynpäällisiä. Niitä oli varmaan kaikissa maailman väreissä ja ihania yhdistelmiä. Osittain hän myi kierrätystavaraakin. Olin heti varma, että meiltä puuttuu juuri tyynynpäällisiä sisustuksesta ja joku vanha on aivan väärän värinen. Hyvällä syyllä kaivelin juuri sitä oikeaa. Kun valinta oli liian vaikea, piti ottaa kaksi. Kirppiksen henkeen kuuluu tietysti, että hinnasta tingitään, vähintään paljousalennusta pitää saada. Pyyntöä alempi loppuhinta takaa hyvän mielen ostajalle ja myyjäkin on yleensä tyytyväinen lopputulokseen. Minun siivouspäivänäni tavara ei vähentynyt vaan lisääntyi. Ehkä ensi kerralla sitten toisin päin. Pöydissä näkyi muuten paljon tavaraa, jossa luki " Saa ottaa". Ihan hyvää tavaraa siis vapaaseen kiertoon.



No eikö ole passelit? Juuri näitä sisustukseen tarvittiin 😃 

Possut kylpemässä - kakku



Haluan ilahduttaa sinua kuvalla possujen kylpyhetkestä. Ystäväni leipoman ja rakentaman kakun pohjana on aivan tavallinen sokerikakku. Iloiset vaaleanpunaiset sokerimassapossut ovat päässeet mokkapalakuorrutukseen köllötelemään. Kylpypalju on rakennetty Twix patukoista. Possut näyttävät niin tyytyväisiltä elämäänsä, että kateeksi käy. Ihan pakostakin possuja katsellessa tulee hyvälle tuulelle.   

Jos sinulla on tiedossa possujuhlat tai viikonlopultasi puuttuu ruoka- tai muu teema niin tässä hyvä vinkki. Sikamaisen hauskaa viikonloppua!

torstai 28. elokuuta 2014

Kuorossa on kivaa!

Naiset ovat palanneet kesälaitumilta ja syksyn kuoroharjoitukset alkaneet. Oli tosi kiva nähdä pitkän tauon jälkeen iloisia ihmisiä yhdessä kuhisemassa täynnä laulamisen intoa.

Meidän kuorossa on reilu parikymmentä eri ikäistä naista. Kaikenlaisilla äänillä on voinut liittyä kuoroon. Laulutaidot ovat erilaisia. Toinen osaa lukea nuotteja, toinen laulaa korvakuulolta. Joku on harrastanut kuorolaulua vuosikymmeniä, jollain harrastus on uusi. Ahkerat käyvät harjoituksissa joka viikko. Jonkun on vaikea päästä mukaan joka kerta. Hyvin mahdutaan erilaisinakin samaan kuoroon. Tavoitteena on laulaa hyvin, mutta kuorosotaan ei pyritä. Mukavaa on se, että välillä keikkaakin pukkaa kuin kunnon muusikoilla konsanaan.


Tärkeä osa kuorossa viihtymistä on hyvä kuoron johtaja. Meidän kuoron johtaja on helmi. Lämmin ja iloluontoinen nuori ihminen, joka jaksaa kannustaa kaikkia parhaimpaansa. Lämmittelyt vedetään, niin että hikeä pukkaa jo pelkkä ajatus. Äänenavauksesta saa apua kankeampikin kurkku. Lempeästi ja sitkeästi johtajamme korjaa erheitämme ja ohjaa oikealle tielle. Aina me haluamme jollain tavalla uskoa niitä kannustavia komentteja, joilla hän saa meidät voittamaan vaikeudet. Ilman loistavaa kuoron vetäjää harrastus olisi jo karahtanut karille. Johtajalla ja johtajalla voi olla suuri ero, ei ainostaan persoonana vaan myös ammattitaidoltaan. Hyvä johtaja koukuttaa kuorolaiset mukaan, niin että irti ei pääse. 

Kesällä meidän johtaja oli päässyt kurssille ja nyt sitten vain jännityksellä odotetaan mitä tuleman pitää. Paljon on kuulemma uusia kikkoja. Tahtijalka kyllä vipatti siihen malliin, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulee riittämään.

Kolminkertainen eläköön huuto hyville kuoron johtajille! Ja ei kun mukaan vain hyvään harrastukseen, kuoroja kyllä riittää.

Kessen rehukotsa

Kesällä on mukava kierrellä kirpputoreja. Yleensä siellä tulee tehtyä muutaman euron heräteostoksia, joita kyllä perustelee hyvin syin tarpeellisiksi. Joskus kirppikselle mennessä tietää jo valmiiksi, mitä on hakemassa.  Alkukesästä, kun ei vielä ole varmuutta keleistä, on yleensä tärkeä varustautua sadepäiviin riittävällä määrällä lukemista. Kirppiksellä voi seikkailla ja katsoa mitä vastaan tulee. Meidän iloksemme löytyi tänä kesänä Kessen rehukotsa, Asterix stadiksi.

                                    
Kessen rehukotsa on julkaistu jo 2005 eli melkein kymmenen vuotta sitten. Stadinnoksen on tehnyt Sami Garam, jolta on ilmestynyt useita muitakin stadinnoksia esim. Snögeli ja seittemän snadii starbuu vuodelta 2001. Stadin slangi on siis Helsingissä (Stadissa) syntynyt puhekieli. Tunnettuja slangin taitajia ovat mm. Remu Aaltonen, Tuomari Nurmio ja Jussi Raittinen

www.slangi.net


Koska tänä kesänä oli erinomaiset ilmat, ei kirjoja tarvittu sadepäivien viihdykkeeksi. Kessen rehukotsa oli meille aurinkoisten iltojen ilo. Ensin oli hauska arvailla sanojen ja lauseiden merkityksiä ja nauraa Garamin käännösten oivalluksille. Joukossamme ei ollut yhtään suvereenia slangin taitajaa, niinpä meidän piti käydä kirjastoretkellä hakemassa tukimateriaaliksi rinnalle Caesarin laakeriseppele eli sama kirja kirjakielellä kirjoitettuna vuodelta 1974. Kahden kirjan rinnakkain lukemisella hauskuus oli kaksinkertainen. 

Kessen rehukotsasta kehkeytyi kesämme iltasatukirja, jota luimme ääneen välillä isollakin porukalla. Huumoria löytyi niin aikuisten kuin lasten makuun. Rauhoittavaa vaikutusta ei tällä iltasatukirjalla ollut vaan naurulihakset hellinä sitä luettiin. Pohdiskelimme yhdessä, kuinka tuoretta stadin slangia käännös edusti. Olimme löytävinämme varsin tuoreitakin 2000-luvun ilmaisuja, joita tuskin tunnettiin vanhassa stadin slangissa. Riemastuttava lukukokemus, josta riitti hupia moneksi illaksi.

Kesälukemistomme on varsin vahvasti erikoistunut. Seuraava metsästettävä kirja taitaa olla Rotsi on mut byysat puuttuu.


tiistai 26. elokuuta 2014

Kimmo Pohjonen ja haitarin lumous


Osallistuimme Helsingin juhlaviikkojen Kimmo Pohjosen konserttiin. Mielellämme olisimme toki nähneetkin konsertin, mutta se oli loppuunmyyty ja me iloisesti aidan toisella puolella.

   

Innostuin jo talvella haitaritaiteilija Kimmo Pohjosen esityksistä. Televisio-ohjelman innoittamina kävimme katsomassa hänen ja balettitanssija Minna Tervamäen esitystä Espoon Sellosalissa. Ilta oli aivan huikea musiikin, liikkeen ja rytmin vuoropuhelu. En voinut kuvitella millaisiin ääniin ja liikkeisiin haitari, mies ja nainen taipuu. Illan päätteeksi oli aivan hengästynyt olo, ehkä ei joka paikassa muistanut edes hengittää. Pohjonen soitti, tanssi ja lauloi Tervamäen kanssa. Lumosi minut taioillaan.

Kimmo Pohjonen on tehnyt musikkia haitarilla. Hän on käyttänyt haitaria tanssikumppanina. Toisaalta hän on luonut ääniä, musiikkia ja teoksia maamoottoreilla ja ties millä vekottimilla. Kaikki tämä kuulostaa varsin säröiseltä ja oudolta. En tiedä, miten Pohjonen teoksensa luo, mutta lumouksen hän osaa taikoa niihin sisään.

Tänäänkin esitystä kuunnellessa ei voinut kuin ihmetellä sitä harmoniaa, joka lavalta tarjottiin. Jouset soivat ja haitari tarinoi. Oikeastaan oli oikein mukava istua Huvilateltan viereisen Pirittan kuppilan terassilla, juoda lasit kuohuvaa lämpimän viltin alle kääriytyneenä ja kuunnella konserttia. Ilta oli aivan tyyni. Pieni ajoittainen sateen ripottelu ei haitannut katon alla. Tässä yksityistilaisuudessa ei istunut ketään muita. Loput olivat aidan toisella puolella.

          



                       

Helsingin Juhlaviikot jatkuvat, aidankin takana ja Kimmo Pohjosella on juhlakonsertti Tamperetalolla 26.9 niille, jotka paikalle pääsevät.

Pakko saada...puolukkarahkaa!


Sienenhakureissulla havaitsin, että puolukat ovat viittä vaille valmiita poimittaviksi. Vaikken ole mikään marjojensäilöjätyyppi niin sen verran täytyy puolukoita käydä metsästä hakemassa, että saa herkutella tuoreella puolukkarahkalla. Paljon sokeria rahkan ja puolukoiden joukkoon ja kermaa myös, niin parempaa syysherkkua ei olekaan. Hmm..mitähän varten on vain ruoka mielessä? Kaamosmasennusta, lohtusyömistä... no ei kun elämästä nauttimista! Housut vaan kohta ratkee näistä nautinnoista.

Mustikoiden poimimisesta en välitä, vaikka ne hyviltä maistuvatkin. Sormet tulevat mustiksi ja marjat mössääntyvät poimiessa. Puolukkaa on kiva poimia, kun se on niin siistiä hommaa. Marjanpoimurin olen julistanut täysin pannaan. Ei siinä ole enää käsityön makua, eikä selkä kestä, jos litrakaupalla haalii marjoja. Tosin olen oikein iloinen, että joku tekee sitä myös muiden puolesta ja kantaa saavikaupalla metsästä syötävää. Marjoja kyllä riittää, ainakin puolukoita tänä vuonna.



maanantai 25. elokuuta 2014

Kanttarellikoulu



Olen edennyt pitkän uurastuksen jälkeen sienikoulun toiselle luokalle. Vuosikausia olen kulkenut metsässä suppilovahverosilmälasit päässä. Muita sieniä en löydä, en tunne, enkä poimi. Mutta nyt sienitietouden opettajani katsoi, että on aika vastata uusiin haasteisiin ja siirtyä sienikoulussa seuraavalle luokalle. Viime syksyn suppilovahveroita on vielä kuivattuna purkissa, mutta alkaa olla hyvä aika tuoreille sienille. 

Yllätys, yllätys. Heti ensimmäisellä oppitunnilla tärppäsi. Ensin löytyi yksi kanttarelli ja sitten löytyi useita lisää. Saalis oli oikein hyvä ensikertalaiselle. Suppilovahveroita ei näkynyt yhtään. Ehkä ei ole vielä oikea aika tai sitten ei ollut oikea paikka. Viis siitä, kyllä nyt ylpeillään kanttarelleilla. Ei muuta kuin sieniä ja sipulia pannulle, voita joukkoon ja vot...sanoi sienitietouden opettaja, joka varmaan tietää asiasta jotain. 

Sienten poimiminen ei ole vaikea juttu, kun siihen ottaa yksinkertaisen lähestymistavan. Yhden sienen kun tunnet, niin jo pääset pitkälle. Minullahan on jo koko maailma avoinna kun tunnen kaksi sientä. Olo on vähän kuin koulutuksessa olevalla tryffelipossulla. Mutta uskoaksi minulla on jo hyvä vainu kanttarellien suhteen. Odotuksia siis on uudestakin saaliista. Toiveekkaasti sitten odottelen lukijoilta hyviä kanttarellireseptejä.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Vesijuoksua avantotossuissa




Vielä tänä viikonloppuna tarkenin aamupulahdukselle. Vesi oli 18-asteista ja se riitti hyvin. Aurinko paistoi ja järvi kimmelsi. 

Kun on päässyt vesijuoksun makuun, niin uiminen ei houkuta yhtään. Huonolla uintitekniikalla uidessa saa niskan kipeäksi, eikä nauti koko jutusta ollenkaan. Vesijuoksussa kaikki on toisin. Sitä voi tehdä niin että pulssi hakkaa tuhatta ja sataa. Toisaalta jos laiskottaa niin voi polkea vain nautiskellen. Hyviä vaikutuksia saa vähemmälläkin vauhdilla. Vedellä on kuulemma sisäelimiä tai mitä lie hierovia vaikutuksia. En tiedä tarkoittaako tämä sitä, että lihakset rentoutuvat vai että suoli toimii paremmin. Sama se, kaikki käy.  Itse voi keksiä polkiessaan lisukkeeksi vesijumppaliikkeitä, joita rannallaolijat voivat vain arvailla. Hyvällä itsetunnolla kehotan kaikkia kiemurtelemaan järvelle. Vain mielikuvitus on rajana. Vesilajit sopivat hyvin myös heikkoselkäisille, nivelrikkoisille ja XXXL kokoisille. Vedessä ovat kaikki sulavaliikkeisiä ja notkeita.

Vesijuoksu luonnonvesissä on aivan huippuharrastus. Tänä kesänä siihen on ollut erinomaiset olosuhteet Suomessakin, kun vedet ovat olleet niin lämpimiä. Syksyn tullen täytyy sitten siirtyä sisävesiin altaan puolelle. Sisällä ei ole kyllä puoliksikaan niin kivaa kuin järvellä tai merellä, mutta ihan hyvä harrastus silti. Avantossut jalassa voi toki yrittää pidentää ulkokautta. Nykyisin jo melkein joka uimahalli tarjoaa vöitä talon puolesta ja varaa omat baanat vesijuoksijoille. Ei tarvitse itse huolehtia välinevarustelusta, jos ei halua kesäksi siirtyä ulkourheiluun omin välinein.

Eksoottisin vesijuoksupaikka, jossa olen polkenut tänä kesänä, oli Kuollutmeri. Tekniikkaa piti vähän muunnella olosuhteisiin sopivaksi ja vesijuoksuvyötä ei tarvinnut, kun vesi itsessään kellutti. Lisänä tuli muta- ja mineraalinaamiot, joihin saattoi kaivella pohjasta tarveaineita. Terveysvaikutukset olivat moninkertaiset ja ennen kaikkea hauskaa oli!

Kaikki uimarit näyttivät siirtyneen tänä viikonloppuna jo sisäharrastuksiin. Muita ei järvellä ollut minun lisäkseni. Onneksi hiekkalinnan rakentajat ovat vielä sitkeäsi jatkaneet kesäkautta.


lauantai 23. elokuuta 2014

Kivipuutarha





Minä pidän kivistä. Kivipuutarhaamme on kannettu rakennusaineita läheltä ja kaukaa. Raparperinlehtimuotilla olen valanut sementistä pieniä vateja, joihin olen siirtänyt erilaisia sammalia. Muutama blyygi blumsteri kasvaa kivien päällä. Kananverkon sisään olen laittanut pienempiä kiviä, jotta linnunpesuallas saa oman jalan. Ei tarvitse ajaa nurmikkoa ja ainoastaan linnunpesuallas kaipaa välillä vettä.

Kivien roudailu on aiheuttanut välillä melko työläitäkin projekteja. Auton jouset paukkuen on tuotu jostain puskasta IHANIA kiviä, joita ei vain ole voinut jättää hukkaan. Ihan kaikkiin kiviprojekteihini en ole saanut roudaria mukaan. En ymmärrä kuinka sekin ajatus torpattiin, että lomamatka suuntautuisi Tanskaan kivienhakureissulle. Sieltä olisi aivan hyvin voinut tuoda autollisen kauniiksi rannalla hioutuneita kiviä. Olisivat olleet vallan mainioita kylpyhuoneen lattialle. Onhan se nyt aivan eri asia poimia kivet itse omin pikku kätösin Tanskasta kuin ostaa valmiina kaupasta. No se projekti jäi...toistaiseksi. Onneksi matkalaukkuun mahtui muutama matkamuistokivi.

Tällainen Kiven Henki tervehti minua tänä aamuna, kun istuskelin ulkona aamupalalla auringon paisteessa. Taitaa olla tekijänsä tähän mennessä ainoa ja paras kivitaideteos. En oikein tiedä onko se pelottava vai hupaisa. Liikuttava joka tapauksessa. Varsinkin kun sai seurata taiteellisen luomisen riemua ja tuskaa, jolla se synnytettiin.


perjantai 22. elokuuta 2014

Vielä on kesää jäljellä

Sitä haluaisi niin kovasti pitää kesästä kiinni. Pitkän loman ja aurinkoisen kesän jälkeen ei millään tahtoisi asettua arkeen. Pelottaa loputon harmaus ja kirpeä hiipivä kylmyys. Paljon mukavampi olisi syödä aamupalaa linnunlaulua kuunnellen ja tuumaillen, onko päivän ensimmäinen ohjelmanumero aamu-uinti vai kirpputorikierros. Mikään ei olisi mukavampaa kuin ihanat yllätysvieraat tai ex tempore- retki lähikohteisiin. Ihan niinkuin niitä ei voisi harrastaa kesänkin jälkeen.

Onneksi aurinko paistaa vielä loppukesästäkin ja värejä pukkaa. Niistä saa energiaa ja voi huijata itsensä uskomaan, että kesä se vain jatkuu.

torstai 21. elokuuta 2014

Satu meni saunaan

Purnun savusaunareissuilla piipahdin usean kerran tapaamassa Kerttu Horilan Satua. Satu seisoi kumppaniensa kanssa tarkkailemassa ohi kulkevia näyttelyvieraita. Satu oli niin elävä, että saatoin tuntea tutkivan katseen tullessani tervehtimään. Vaihdoimme  ajatuksia syvän yhteisymmärryksen hengessä.

Horilalta oli näyttelyssä myös Satun taustalla näkyvät taulut. Tauluissa oli maalattuina Satun ja kumppanien kuvat. En löytänyt tauluista samaa elävää henkeä. Ne olivat miltei ahdistavan tummia ja synkkiä. Kun kesänäyttelyn teokset pakataan laatikoihinsa, uskon että Satun paikalla on viesti " Satu meni saunaan".


Ystäväni Satu


keskiviikko 20. elokuuta 2014

OMG what melons!


Lempipaikkani kesällä oli Purnun savusaunan laiteilla Orivedellä, Längelmäveden rannalla. Siellä oli mukava tuumailla maailman menoa, välillä omassa seurassa ja välillä muiden kylpijöiden kanssa. Sulassa sovussa löylyttelivät  niin maatilan emäntä lypsyjen välillä rentoutumassa kuin kiireensä hiet huuhtova kulttuurimatkailija jostain päin kesäistä Suomea.

Tästä riemusta vein nauttimaan amerikkalaisen sohvasurffarin. Varoittelin, että todennäköisesti meitä on vastassa iloinen alastomien naisten parvi. Lohdutin, että halutessaan voi toki uimapuku päälläkin saunoa, jos meno tuntuu liian paljaalta. Mielestäni hyvin varustautuneina astuimme saunan pihapiiriin. Ystäväni leuka kirjaimellisesti loksahti auki tissirivistön monimuotoisuuden edessä. Sponttaani huudahdus oli " OMG what melons!" Oli siinä naurussa pitelemistä. Pienen kainostelun jälkeen uikkarit kuitenkin jäivät alastomuuteen tottumattomalta turistiltakin naulaan ja kaislikko vain kahisi innokkaan uimarin nauttiessa uudenlaisesta vapaudesta. 

Hatunnosto Purnulle, joka tarjoaa joka kesä ilmaisen savusaunan parina päivänä viikossa kesänäyttelyn pääsylipun hinnalla. Kausikortin parillakympillä löylyttelee vaikka koko kesän. Siinä saa sekä sielun että ruumiin kulttuuria samalla hinnalla. Parempaa paikkaa ei ole tuumailla maailman menoa. 

www.purnu.fi


Savusaunassa, tiedätkö missä?


tiistai 19. elokuuta 2014

Identiteettiä etsimässä

Olipas hauska prosessi etsiä itselle nimimerkki, jonka taakse voi rauhassa piiloutua bloggaamaan. Ihan helppo ei ollut löytää käyttämätöntä nimimerkkiä. Kymmeniä yrityksiä tein, mutta aina joku oli ehtinyt ensin. Jotenkin kulkeuduin stadin slangisanaston puolelle vaikken syntyperäinen stadilainen olekaan eikä slangikaan niin hanskassa. Mutta koko kesä naurettiin slangikieliselle Asterixille ja hauskaa oli. Blyygi Blumsteri iski heti. Ihan kuulosti samalta kuin Lyyli Blomster ja sehän sopi minulle. Ihan tuli lyylimäinen olo. 

Blyygi tarkoittaa ujoa tai vaatimatonta. Blumsteri taas on kukkanen. En usko olevani kovin ujo tai vaatimatonkaan. Ujo kukkanen kuvaa sitä, että mielummin kerron ajatuksistani anonyyminä. Identiteetti on Blyygi Blumsterin. Mieti sinä lukiessasi Blumsterin ikää, perhesuhteita tai mikä nyt vain kutkuttaa mielikuvitustasi. Minua kiinnostaa, mitä mieltä olet ajatuksistani. Kerron sinulle lisää itsestäni ja mielenkiinnonkohteistani blogin edetessä. Lempikukkani on muuten auringonkukka.

Mikä Blyygi Blumsteri?


maanantai 18. elokuuta 2014

..ja ei kun bloggaamaan!!

Syksyisin mietitään innolla uusia harrastuksia. Minä olen päättänyt pienen kypsyttelyn jälkeen alkaa bloggaamisen. Olen seurannut vuosia tuttuni elämää maailmalla mielenkiintoisen blogin kautta, terveisiä vain Tel Aviviin! Tästä intoutuneena aloitan omani. Skoolasimme asialle ystävien kanssa loppukesän aurinkoisella veneretkellä. Toivottavasti viihdyt seurassani ja vaihdat ajatuksia kanssani. Kuullaan!

Uusia harrastuksia