tiistai 26. elokuuta 2014

Kimmo Pohjonen ja haitarin lumous


Osallistuimme Helsingin juhlaviikkojen Kimmo Pohjosen konserttiin. Mielellämme olisimme toki nähneetkin konsertin, mutta se oli loppuunmyyty ja me iloisesti aidan toisella puolella.

   

Innostuin jo talvella haitaritaiteilija Kimmo Pohjosen esityksistä. Televisio-ohjelman innoittamina kävimme katsomassa hänen ja balettitanssija Minna Tervamäen esitystä Espoon Sellosalissa. Ilta oli aivan huikea musiikin, liikkeen ja rytmin vuoropuhelu. En voinut kuvitella millaisiin ääniin ja liikkeisiin haitari, mies ja nainen taipuu. Illan päätteeksi oli aivan hengästynyt olo, ehkä ei joka paikassa muistanut edes hengittää. Pohjonen soitti, tanssi ja lauloi Tervamäen kanssa. Lumosi minut taioillaan.

Kimmo Pohjonen on tehnyt musikkia haitarilla. Hän on käyttänyt haitaria tanssikumppanina. Toisaalta hän on luonut ääniä, musiikkia ja teoksia maamoottoreilla ja ties millä vekottimilla. Kaikki tämä kuulostaa varsin säröiseltä ja oudolta. En tiedä, miten Pohjonen teoksensa luo, mutta lumouksen hän osaa taikoa niihin sisään.

Tänäänkin esitystä kuunnellessa ei voinut kuin ihmetellä sitä harmoniaa, joka lavalta tarjottiin. Jouset soivat ja haitari tarinoi. Oikeastaan oli oikein mukava istua Huvilateltan viereisen Pirittan kuppilan terassilla, juoda lasit kuohuvaa lämpimän viltin alle kääriytyneenä ja kuunnella konserttia. Ilta oli aivan tyyni. Pieni ajoittainen sateen ripottelu ei haitannut katon alla. Tässä yksityistilaisuudessa ei istunut ketään muita. Loput olivat aidan toisella puolella.

          



                       

Helsingin Juhlaviikot jatkuvat, aidankin takana ja Kimmo Pohjosella on juhlakonsertti Tamperetalolla 26.9 niille, jotka paikalle pääsevät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti