Vanha peitto oli niin sopiva, ei liian kuuma, eikä liian kylmä vaan juuri sopiva. Vaikka kuinka korjaisin, niin loppu tuli sillekin hyvälle. Enää en uskaltanut laittaa pesukoneeseenkaan kun saumat ja kankaat ratkeilivat.
Uudeksi peitoksi koekäytin miehen silkkipeittoa. Mainostivat sitä lämpimäksi viileillä keleillä ja ja viileäksi kuumalla kelillä. Kattia kanssa, aina kuuma sanon minä. Seuraava ehdokas oli mökin vintiltä esiin kaivettu viltti, mutta se osoittautui liian villaiseksi ja aiheutti minulle kutinaa. Kaupasta hain peiton, jota mainostettiin viileäksi, kuuma oli. Hain toisesta kaupasta toisen peiton, taas kuuma! Seuraava peitto oli untuvapeitto, joka oli tarkoitettu yöllä hikoileville. Sorsan sulat tulivat saumoista jo toisen yön jälkeen ja aina vain oli hiki!
Näitä peittokokeiluja kertyi hyllyllinen ja hiki oli edelleen. Kesällä homma pelitti pelkällä lakanalla, mutta talvipakkasella tuli peittoa ikävä. Keski-iän kuumat-kylmät aallot, juu tiedetään, mutta silti pitäisi löytää peitto.
Pelastus löytyi Ruotsin armeijalta. Varusteleka myy 100% puuvillaisia, käytettyjä peittoja ja on muuten hyvä! Ei kutita, hikoiluta, työnnä täytteitä ulos, eikä tee muitakaan ikäviä temppuja. Maksoikin vain vajaat 15 euroa. Tämä on ruotsalaisten lahja Suomen kansalle!
Tällaisia terveisiä lähettää nuhanenä, joka on maannut tukkina peiton alla parantelemassa kulkutauteja ja on ikionnellinen uudesta peitostaan.
Meillakin valyjen kanssa taisteltu. Isanta nakkasi aikoinaan Ikean untuvapeiton syrjaan liian kuumana. Kayttaa vanhaa haalahjana saatua. Mina palasin untuvapeiton pariin tana talvena. Olisko jo nuo kuumat aallot menneet ohi?
VastaaPoistaMustakin tuntui välillä että hikoilut oli ohi mutta sitten iski taas uudelleen. Ajattelen, että silloin kun on vararavintokerros paksu niin hikoilee helpommin ja sitten taas kun kilot vähenee niin hikoilukin vähenee.. En tiedä onko logiikkaa, mutta pitäisi taas kai palata ruotuun, ryhtyä painoansa vartioimaan ja katsoa jos se veisi yöhikoilutkin mennessään.
VastaaPoista