sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Superhyvä kasvisravintola Veggie



Veggien iloiset velikullat ovat rakentaneet Helsinkiin Munkkiniemen Lottatalon alakertaan viihtyisän miljöön hyvän ruuan ystäville.


Reilun vuoden on ravintola ollut uusissa käsissä ja sinä aikana sisustus on uudistettu täysin. Täytyy todeta, että lopputulos on todella onnistunut. Olo on kodikas ja intiimi.


Joka puolella on ihania yksityiskohtia.


Ravintolasta ei tarvitse lähteä tyhjin vatsoin.


Lounaaksi saimme viikonloppuna herkullista kasvispastitsiota salaatin kanssa ja hinta oli 10,50€. Ruoka oli jokaisen euron arvoinen. Kukaan perheessämme ei ole kasvissyöjä, mutta kaikki söivät ruuan viimeistä murua myöten lautaseltaan. Kreikkalainen keittiö valmisti todella maukasta ruokaa. Saimme annoksen eteemme sopivan lämpimänä, erittäin ystävällisesti ja palvelualttiisti tarjoiltuna. Olen täysin samaa mieltä, että ei tarvitse olla kasvissyöjä nauttiakseen Veggien ruuista. Huippu hyvää!!


Veggiessä valmistetaan päivittäin lounasta ja vitriinistä löytyy houkuttelevan näköisiä kakkuja ja pullia. Salaatteja voi tilata listalta jne. Hinnat ovat mielestäni varsin maltillisia. Veggie on auki kaikkina päivinä sunnuntaita lukuunottamatta, arkisin ma-pe klo 10-16 ja lauantaisin 11-16. Tämänkin paikan ohi olen kulkenut reilun vuoden tietämättä millaisia herkkuja siellä on tarjolla. Toivottavasti kansa löytää tiensä tänne, sillä paikka on varsinainen helmi. Lauantaina lounasaikaan kävijöitä oli ainakin runsaasti.

Palvelua saa suomeksi, monisanaisemmin englanniksi ja muilla eteläeurooppalaisilla kielillä vielä enemmän. Kaikilla kielillä välittyy ystävällinen palvelu. Erityiskiitos siitä, että pöydät pidettiin erittäin siisteinä. Likaisia lautasia ei roikutettu pöydissä maisemaa pilaamassa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti