tiistai 11. heinäkuuta 2017

Norsunkakkaa matkalaukussa



Meidän kolmen viikon Etelä-Afrikan reissumme oli oikein onnistunut. Kotiin hankitut matkamuistot muistuttavat mukavista tapahtumista ja paikoista. Paluumatkalle matkalaukuun oli varattu  tilaa muutamalle tuliaispullolle. Ostimme viinialueelta Asarasta pari jälkiruokaviiniä. Mies hankkii aina joka kohteesta turistisukat, niin nytkin. Minun valintani oli hyppyantiloopin nahka lattialle. Teini keskittyi vaatteiden shoppailuun ja kyllä me kaikki täydensimme vaatevarastojamme. Eteläafrikkalaiset korput, ruskit, olivat hyviä ja niitä olemme kastaneet kotona teemukissa matkaa muistellen. Keittiöpyyhe ja kynttilät tulivat tarpeeseen. 


Ilman jääkaappimangneettia ei tietysti voida tulla reissusta. Rikkimenneen autonavaimienperän korvasin matkamuistoperällä.


Erikoisin matkamuisto saapui koti-Suomeen pariin muovipussiin tiiviisti pakattuna. Lentokentällä kuulimme suomalaisten tullikoirien riehakkaan haukunnan ja olimme aivan varmoja, että ne repivät matkalaukkumme innoissaan riekaleiksi tunnistamattoman hajun kohdatessaan. Kauhukuvana oli tietysti se, että katku pistää ne pökerryksiin ja koirat löytyvät ketarat oikosenaan matkalaukun vierestä. Mitä me sitten selitämme? No ei meillä muuta kuin vähän ruohoa, jota poltellaan kotona, niinkö selittäisimme matkalaukun oudon sisällön. No, totuus on se, että saimme mukaamme oudoimman matkamuison, mitä olemme ikinä mukanamme tuoneet, norsunkakkaa nimittäin! 

Syy tähän outoon matkamuistoon oli se, että sain safarilla nuhan ja innokas oppaamme kertoi, että norsunkakassa on paljon yrttejä, kun ruokavalio norsulla on terveellinen kasvisruokavalio. Hän pakkasi muovipussiin kuivan kakkakasan ja kehotti polttamaan sen tuhkaksi. Savuja ja tuhkia haistellen nenän valuminen kuulemma lakkaa. Varsinaista terveyskakkaa saimme siis mukaamme. No, ei muu auttanut kuin pakata kakat kassiin ja tuoda ne Suomeen testattavaksi. Nuha jo häipyi ennen tuhkausoperaatiota, mutta vapaaehtoisille koekaniineille polttelemme kyllä koekökkäreet. Onko vapaaehtoisia kesäflunssan kouriin joutuneita?

4 kommenttia: