tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kotikonsertin lumoissa



Olemme nyt ensimmäistä kertaa järjestäneet kodissamme konsertin, eikä ihan vaatimattomasti aloitettukaan! Olemme viimeisen vuoden aikana käyneet kolme kertaa kuuntelemassa kolumbialaisen harpistin Natalia Castrillónin konserttia. Ensimmäisen kerran eksyimme paikalle, kun halusin ihmetellä, miten harppu istuu improvisaatioon. Toisella kerralla Natalia soitti länsiafrikkalaisen kora-soittimen parina. Musiikkitalon konsertissa tiesimme jo vähän, mitä odottaa. Koska kotonamme ei ole tällä hetkellä pianoa, oli harpun ja kahden sellon yhdistelmä sellainen, jolla saatoimme aloittaa kotikonsertit.

Kotikonsertteihin olemme osallistuneet Vantaan Koivupäässä ja saaneet sieltä mallia järjestelyihin. Kutsuimme kotiimme viidentoista ystävän joukon, sillä halusimme aloittaa niin, että jokaisella oli ykkösluokan istumapaikka. Ennen konserttia talo tarjosi pientä suolapalaa ja juotavaa. Sitten vain nautittiin upeasta musiikista.

Trio Cassag on kolmen kolumbialaisen sisaruksen bändi. Natalia soittaa harppua ja veljet Sergio ja Sebastián selloja. Natalia ja Sergio asuvat tällä hetkellä Suomessa. Sebastián oli muutaman viikon konserttikiertueella Euroopassa. Kaikki ovat musiikkikoulutuksen saaneita ammattilaisia ja upeita muusikoita. Illan konsertti koostui latinalaisamerikkalaisesta musiikista, improvisaatiosta ja nykymusiikista. Saimme kuulla värikkään ja monipuolisen setin soittoa ja laulua sekä vähän taustoja musiikille. Kuulijat olivat haltioissaan ja kysymyksiä sateli soittajille. On ihan superluksusta istua kotisohvalla ja kuunnella livenä huikeita muusikoita! Seuraavaa konserttia odotellessa....


Olemme viettäneet Kolumbian itsenäisyyspäiväjuhlaa niin kotisohvalla kuin Pyhän Henrikin katedraalissa suurlähettilään kutsuman Trio Cassagin johdolla. Hyvää itsenäisyyspäivää Kolumbia 20.7! 




http://blyygiblumsteri.blogspot.fi/2016/11/improvisaatio-meditaatio.html

7 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa, oispa päässyt kuulemaan. Mun tekis niin mieli järjestää joku kotikonsertti kanssa. Pitääkin kysyä kummipojan sellistivaimolta jospa hän tulis joidenkin muiden muusikoiden kanssa soittamaan meille joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hyödynnä ihmeessä muusikkotuttuja. Kokemus on mahtavan positiivinen! Mieskin totesi ettei ikinä ole kokenut mitään soitinta samalla tavalla kun nyt istui sellon vieressä ja musiikki tuli kroppaan sisälle, huikeaa! Pistimme konsertin jälkeen hatun kiertämään, jotta muusikotkin saivat vähän korvausta vaivoistaan.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Thanks a lot for your words Kipa :) It was amazing for my brothers and I have played at your home and have shared that nice evening with you all

    VastaaPoista