sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Suositus - Ramen-keittoa

Kävimme viikonloppuna maistelemassa Hietalahden kauppahallissa Fat Ramenin keittoja.


Kauppahallin eteläpäädyssä on kahdessa kerroksessa pöytiä useamman ravintolan käytössä. Onnistuimme saamaan paikat yläkerran viihtyisältä parvelta.

 

Ramen-keitto on kiinalaista alkuperää, mutta japanilaiset ovat tehneet siitä oman versionsa. Ramenia saa kovin erilailla toteutettuna. Osa suosii vahvasti maustettuja aasialaisia keittoja. Kiinalaistyylinen tai eurooppalaisvivahteisen fuusiokeittiön keitos on aivan erityyppinen. Minä pidän japanilaisesta misokeittomaisesta ramenista ilman tulisia makuja. Fat Ramenin savuankka-ramen oli minun makuuni kymppisuoritus.


Pohjana keitossa oli ravintolan oma,14 tuntia keitetty ja haudutettu perusliemi, joka maistui todella täyteläiseltä ja runsaalta. Savuankka oli nuudeleiden joukossa maukas lisä keittoon. Teriyaki-kastike sopi keittoon erinomaisesti. Annos oli runsas ja nälkä ei jäänyt. Minun kippooni ei jäänyt pisaraakaan jäljelle, sillä niin hyvä tuo kokonaisuus oli. Estetiikan nälkäisten iloksi keitto tarjottiin kauniista keramiikkakulhoista.

Muutkin ovat löytäneet Fat Ramenin, sillä pöydät olivat koko ajan täynnä. Toki osa asiakkaista oli kaupungin parhaita hampurilaisia tekevän Roslundin ruokailijoita. Monen ravintolan yhteinen ruokapaikka on näppärä, sillä meidänkin seurueemme teini kävi tilaamassa hampurilaisen itselleen, kun me muut herkuttelimme ramenilla ja kaikki pääsimme vaivattomasti samaan pöytään, vaikka ruuat tulivat eri osoitteista. 


Hietalahden kauppahalli on täynnä mielenkiintoisia ruokapaikkoja. Mm. ranskalainen, italialainen ja japanilainen ravintola toivottavat asiakkaat tervetulleeksi. Kauppahalli on varsinainen ruokailijan keidas. Kesällä ulkoalueella on vilkas kirpputori. Nyt myyjiä oli uskaltautunut torille vain muutaman pöydän verran.


Kauppahallin alakerrasta löytyy yllätys, mielenkiintoinen kylpylämäinen kellari. Siellä lienevät 1900-luvun alun kauppiaat huokaisseet hetken tai varastoineet tavaroitaan. Nyt sieltä käyvät huokaisemassa ravintola-asiakkaat.


Me emme jääneet pidemmäksi aikaa kauppahallille, vaikka katsottavaa ja maisteltavaa olisi riittänyt. Japanilaista teemaa kunnioittaen siirsimme täydet pikku masumme furoon elämän lähteelle eli kylpytynnyrin lämpöön.


Auringon pilkahdus muistutti kevään tulosta. Yläpuolella lensi moneen kertaan joutsenpariskunta huhuillen muita lajitovereita ja etsien avointa vettä. Illan pimetessä luonto hiljeni ja mieli rauhoittui.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti