perjantai 31. maaliskuuta 2017

Äärimmäisiä kokemuksia



Suomalaisella vapaasukeltajalla Johanna Nordbladilla on hallussaan jään alla sukeltamisen maailmanennätys. Itävaltalaisohjaaja Natalie Halla vie elokuvassaan Neljä elementtiä äärimmäisten kokemusten äärelle. Elokuvassa on seurattu Nordbladin elämää pinnan alla. Tarjolla on upeita Teemu Liakan kuvaamia otoksia. Minusta oli ihanaa se rauha, joka välittyi Nordbladin suhteesta veteen.

Vesi, ilma, tuli ja maa ovat elementtejä, jotka kiehtovat ihmisiä. Elokuvassa suomalaisen vapaasukeltajan lisäksi omaa elementtiään edustavat itävaltalainen geologi rakkaassa luolastossaan maan alla ja base-hyppääjä liitämässä ilmojen halki. Espanjalainen palomies kertoo tarinaansa tulimeren keskellä pelastustehtävissä. Jokaisella on intohimoinen ja kunnioittava suhde omaan elementtiinsä. Tuo kunnioitus tekee kohtaamisesta miltei pyhän toimituksen. Elokuva on täynnä upeita luontokuvauksia.


Minusta oli hauska pitkästä aikaa käydä elokuvissa. En ole niitä innokkaimpia elokuvissakävijöitä, mutta tämä maaliskuun puolessa välissä teattereihin tullut uutuus tuntui mielenkiintoiselta. Varustauduin hyvillä eväillä.


Elokuvassa minua puhutellut teema oli yksinäisyys, joka on väistämätön noissa äärimmäisessä kokemuksissa. Jokainen kohtaa pelkonsa yksin. Hupaisaa oli istuskella isossa salissa yksin katsomassa tätä elokuvaa. Enpä ole ennen olllut ainoana katsojana.  Kiittelin lähtiessäni yksityisnäytöksestä. Sopi jotenkin niin hyvin teemaan tuo ainutlaatuinen yksityisyys. 

Kadulle astuessani tuntui kuin olisin tullut vieraaseen maailmaan luolan syvyyksistä. Ihana elokuvakokemus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti