sunnuntai 21. elokuuta 2016

Budapest - pikku Pariisi



Budapestilaiset haluavat kutsua kaupunkiaan pikku Pariisiksi. Kauniita vanhoja rakennuksia löytyy yllin kyllin. Kaupungissa filmataan paljon elokuvia, koska puitteet ovat mahtavat.


Meidän seitsemän hengen seurueemme päätti ottaa kaupungin haltuun Big Bus yhtiön suosiollisella avustuksella. Ostimme kahden päivän turistilipun, jolla pääsi käyttämään reittiä kulkevaa kiertoajelukuljetusta mielin määrin, sekä sai ilmaisen sisäänpääsyn kylpylään ja Tonavan risteilyn. Busseissa oli hyvät selostukset matkan varrella näkyvistä kohteista sekä muusta Unkariin liittyvästä. Pienellä sitkeydellä lipun hinnan sai tingattua alemmas. Kilpailevia hop on - hop off linjoja kyllä riitti. Me olimme valintaamme tyytyväisiä.

Minä olen käynyt edellisen kerran Budapestissa 80-luvun alkupuolella ja siitä ajasta kaupunki on pessyt kovasti kasvojaan. Talojen harmaa kuorrutus on monessa kohtaa vaihtunut kauniiseen vaaleaan.


Kauppahalli on jokaisen turistin pakollinen nähtävyys. 


Hallin alakerta on täynnä ruokaa ja yläkerrasta löytyy vaatteita. Koska halli on korkea, niin siellä ilma virtaa vaikka turisteja riittää joka luukulle.


Me ostimme kotiin tuotavaksi hyvää unkarilaista salamia. 


Unkariin matkalla ei kannata ryhtyä kovin vaativalle dieetille, sillä houkutuksia riittää joka nurkalla. Parasta jäätelöä tarjoaa Fragola. Maut ovat aitoja ilman esanssista äitelyyttä.


Unkarilaiset ovat kuin ranskalaiset eli aina kiinnostuneita ruuasta. 


Ruoka-annoksia löytyy niin unkarilaisen kuin kansainvälisen keittiön tapaan tehtynä. Unkarilainen ruoka on raskaampaa, mutta lihapadat ovat kyllä hyvän makuisia.


Budapest oli ihanan lämmin ja aurinkoinen elokuisen vierailumme aikaan. Juotavaa piti hakea vähän väliä.


Vaikka en kovin ihastunut ollut turistikatuihin Vaci utca (turistirompetta ja kuppiloita) ja Raday utca (ravintoloita), niin tällainen ihana teehuone löytyi vilpoiselta sisäpihalta Vaci utcalta.


Nimensä mukaisesti siellä on varmaan tuhatta teetä tarjolla. Teehuone 1000 Tea Tearoom on kahdessa kerroksessa ja pihalla on pöytiä viihtyisään oleskeluun. Ihana hyppäys pois turistihulinasta.


Ilman turkkilaisten valloitusta Unkarissa tuskin olisi niin paljon kylpylöitä kuin siellä nyt on. Jonotimme melkein tunnin, jotta pääsimme muiden innokkaiden mukana vilvoittelemaan Szechenyin kylpylään. Seurueemme teinit olivat varmaan tyytyväisiä nuorekkaasta menosta, mutta myöhemmin kurkistimme Gellertin kylpylään ja se on minusta enemmän aikuiseen makuun. Szechenyissä oli kyllä monta hyvää saunaa kokeiltavaksi ja erilaisia vesialtaita, niin puhdasvetisiä kuin myös "tuoksuvia" terveysvesiä. Suomeksi sanottuna siis haisivat mädälle kananmunalle. Budapestissa pitää kyllä ehdottomasti käydä kylpylässä!


Margitin saaresta postaan erikseen, sillä se oli minusta tosi hauska kaikenikäisten viihtymispaikka. Hyväntuulinen musiikki ja rytmikäs suihkulähde saivat hymyn huulille.


Tällä matkalla majoituimme ystävien kanssa keskustassa sijaitsevaan isoon kerrostalohuoneistoon. Italialainen Roberto vuokraa huoneistoaan HomeAwayn kautta. Saimme erinomaisia matkailuneuvoja ja huoneisto oli siisti. https://www.homelidays.it/casa-vacanze/p6273506#reviews


Meitä odottivat tuoreet hedelmät ja juotavat kun saavuimme. Tämä oli loistava vaihtoehto hotellille.


Budapestin lämpimässä yössä valaistut sillat ovat näkemisen arvoisia.


Postaan Budapestista ja muusta Unkarin matkasta myöhemmin. Nyt odottaa monta koneellista pyykkiä pesua....

4 kommenttia:

  1. Saittekin kivan kämpän. Olen ollut kerran töissä viikon Budapestissä ja oli kiva ajella aina Gellertin ohi toimistoon, mutta en ehtinyt kylpylään. Ja kerran pääsin miehen siivellä incentivematkalle ja käytiin myös pustalla ja siellä ne keittivät meille valtavan ison hanhenmaksakömpäleen mukaan otettavaksi, kivoja muistoja. Unkarilaiset työkaverini on kivoja, mutta muuten kammoan unkarilaisten rasismia nykyaikana, sieltä kuulee ihan kamalia juttuja, Unkarista kirjoittaa mm. https://sentrooppasantra.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasismiin ei törmätty matkalla, mutta oltiin perin juurin hämmentyneitä siitä, että nuoret olivat kovin kielitaidottomia varsinkin kun lähti Budasta maalle... vai olivatko ujoja... en tiedä. Luulisi, että unkarilaisille on yhtä tärkeää kuin suomenkieliselle osata muitakin kieliä.

      Poista
  2. Gellertin kylpyla on upea!!
    Aikoinaan oli edullista lentaa Suomen kesalomille edesmenneella Malevilla Budapestin kautta ja kerran pysahdyimme sinne muutamaksi paivaksi. Lamminta oli varmaan 35 astetta, onnneksi olin ollut sen verran tuhlauspaalla, etta olin valinnut ilmastoidun hotellin. Viimeisena paivana helle purkautui valtavaksi ukkosmyrskyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietittiin samaa, että Gellertille voisi hyvin joskus majoittua. Tuntui kivalta paikalta.

      Poista