maanantai 29. elokuuta 2016

Sohvasurffausta Unkarissa



Viihdyimme hyvin Egerissä. Joka puolella oli joko viinipeltoja tai auringonkukkia silmän kantamattomiin. Kaupunki oli viihtyisä ja tekemistä riitti.


Olimme majoittuneina majataloon nimeltään Hungària Vendégház. Yläkerrassa oli neljä vuokrahuonetta. Sisustus oli ihanan vanhanaikainen ja isäntäväki tosi avuliasta. Aamiaiset olivat mahtavia ja viiriäiset pihassa hauskoja seuralaisia. Viihdyimme hyvin majapaikassamme, joka sijaitsi aivan keskustan tuntumassa.


Hauska bonus Egerissä oli illallinen kolmen herran talossa. Laitoin Egerin sohvasurffaussivuille jo talvella viestin, että kaipaamme iltaseuraa. Sain juuri ennen matkaa yhteydenoton. Isäntämme järjestivät meille upean illallisen unkarilaisten ruokien ja juomien äärellä. Teiniherrat pitivät seuraa meidän teinille ja pelasivat keskenään lautapelejä. Me aikuiset ihmettelimme sillä välin maailman menoa. Meillä oli todella hauska ilta ja saimme hyviä vinkkejä matkalle sekä apua käytännön järjestelyihin. 


Suosittelen ehdottomasti Egerin vierailua, jos haluaa lähteä Budapestista edemmäs. 


Me jatkoimme Unkarin matkaa Budapestista ja Egeristä kohti Kecskemetiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti