tiistai 2. elokuuta 2016

Pianoakatemia Mäntässä

 

Nuorten pianoakatemia on 2013 perustettu erityislahjakkaiden pianistien valmennusryhmä. Suomen Kulttuurirahaston sekä Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella akatemia pystyy hankkimaan huippuopettajia nuorten pianistien leireille, joita järjestetään muutaman kerran vuodessa.


Lahjakkaille pianisteille 3.8.2016 alkavat Mäntän musiikkijuhlat on yksi mahdollisuus pitää konsertteja juhlavissa puitteissa. Nuoret ottivat varaslähdön musiikkijuhliin esiintymällä 2.8.2016 Mäntän Klubilla viiden pianistin voimin iltapäiväkonsertissa. Liisa Smolander ilahdutti myös Serlachius-museon näyttelyvieraita pienellä pop up-konsertilla. Nuoret soittajat esiintyivät taidokkaasti. Minun sormeni eivät vuosienkaan ahkeran harjoittelun jälkeen saaneet aikaan samanlaista taidokkuutta soittoon kuin nämä pianistit.


Tänä vuonna yleisön on mahdollista seurata Boris Bermanin pianoakatemian mestariluokan opetusta Serlachius-museossa 5.8. klo 10-13. Göstan Kivijärvi-salin akustiikka on loistava pianomusiikille ja puitteet muutenkin upeat. Tällaiset avoimet opetustuokiot ovat todella mielenkiintoisia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.


Mänttä on loppukesästä musiikkia täynnä, sillä musiikkijuhlien jälkeen alkavat urkuviikot. Nauttikaa mänttäläiset ja muut paikalle pääsevät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti