maanantai 15. helmikuuta 2016

Sukellusveneessä Tallinnassa



Tallinnan merimuseossa Lentosatamassa pääsee oikean sukellusveneen sisälle. Minusta se oli jännittävää. Sukellusvene Lembit laskettiin vesille 1936 ja siitä lähtien se on kulkenut vesillä tavalla tai toisella aina vuoteen 2004, jolloin se siirrettiin Lentosatamaan.


Minusta ei olisi ikinä tullut kunnon sukellusvenenaista. Olisin saanut ahtaan paikan kammon viimeistään, kun olisi pitänyt ahtautua seinällä roikkuvalle sängylle nukkumaan. Entisajan merimiehet taisivat olla pieniä ja laihoja. Kovin isoa ei olisi näihin punkkiin mahtunut. Kaikki tarvittava on kuitenkin saatu mahtumaan sukellusveneen sisälle. Siellä on pesualtaat, hellat, salongit jne.


Merimuseo on mielenkiintoinen paikka. Siellä on avarassa hallissa nähtävää moneksi tunniksi. 


Museossa voi ajella kauko-ohjattavilla veneillä tai kokeilla lentokoneen ohjausta simulaattorilla. Esillä on vaikka mitä merenkäyntiin liittyvää.


Museon kiertävänä näyttelynä on 3.4.2016 saakka Kilpajuoksu maailman ääriin.


Näyttely on yhdysvaltalaisten, kanadalaisten ja ranskalaisten museoiden laaja yhteisnäyttely, jossa kuvataan etelänavan valloitusta. Hieno ja mielenkiintoinen näyttely, joka kannattaa käydä ehdottomasti katsomassa.


Luulen että meidän pitää poiketa museossa uudelleen. Oli sellainen olo, että paljon jäi vielä näkemättä. Museossa on hyvä kahvio ja matkatavaramyymälä. Hujautimme museoon satamasta taksilla, kun säästelimme jalkojamme, mutta lienee ihan kävelymatkan päässä jos kaipaa liikuntaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti