torstai 25. helmikuuta 2016

Mennään bussilla Lontoossa



Lontoon busseista tulee aina mieleen brittisarja Mennään bussilla. Siinä taisi olla maalaistytölle ensimmäinen kosketus kaksikerrosbusseihin. Sarjassakin nähtyjä vanhan mallisia busseja ei juuri näy liikenteessä vaan uudet ja modernit ovat tulleet tilalle. Jostain kyllä luin, että vanhan mallisia ollaan tuomassa uudistettuina versioina liikenteeseen. Bussin yläkerroksessa turistin on kiva istuskella ja katsella maisemia. Voin kyllä kuvitella, että paikallisista ruuhkaliikenteessä bussilla köröttäminen tuntuu tuskallisen hitaalta. Mutta jos haluaa lepuuttaa jalkojaan ja katsella maisemia, niin ei muuta kun vauhdilla kilpailemaan toisen kerroksen etuikkunapaikoista.


Lontoossa on helppo käyttää joukkoliikennettä. Lentokentältä tai asemalta voi ostaa Oyster-kortin ja ladata siihen arvoa. Jos kovasti matkailee niin lisälataus on helppo tehdä ja matkan päätyttyä ylimääräiset punnat saa takaisin automaatista. Asemilla on ystävällistä henkilökuntaa auttamassa korttien kanssa, jos jotain jää ihmettelemään.


Metroverkko on kattava ja reittejä runsaasti. Metroasemien kyltit näkyvät kauas katukuvassa.


Metrojen reitit on selvästi merkitty seinillä oleville kartoille ja metron sisäseinälle. Jotta osaat seisoa myös oikeassa kohtaa liukuportaissa niin sekin on merkitty. Oikealla puolella laiskat turistit ja matkalaukkukansa, vasenta puolta kiitävät paikalliset.


Kaupunkitaksit osaavat hommansa ja kiidättävät asiakkaat varmasti perille. Kuskeilla on tiukka tentti, jotta tuntevat kadut ja reitit. Meidän kuskit olivat hiljaisia poikia tai oikeastaan vanhempia herroja. Mutta näpsästi matka sujui juttelemattakin.


Keskustassa ei näkynyt bussien, taksien ja metroasemilta kiiruhtavien jalankulkijoiden lisäksi liikenteessä juuri muuta kuin firmojen pakuja, moottoripyöriä ja yllättäen myös melko paljon polkupyöräilijöitä. Yksityisautolla ei kannata lähteä ruuhkiin seisomaan. Minä en kyllä uskaltaisi pyörällä ahtaille kaduille bussien väliin tai kiireisiä jalankulkijoita väistelemään. Polkupyörien varastointiin oli katujen varrella hauskoja pyörä parkkeja. Avaimilla pääsi pyöränsä parkkeeraamaan turvaan verkkojen taakse. En ole moista pyöräparkkia muualla nähnyt.


Thames jokea pitkin pääsee liikkumaan paikasta toiseen näppärästi jokilaivalla.


Mutta ei voi mitään, kaksikerrosbussi on minun suosikkini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti