Mauritania - melkein

Vuonna 1990 olin ensimmäistä kertaa matkalla Afrikkaan. Välilaskulla Mauritaniassa otin ensimmäiset askeleet Afrikan maaperällä. Pääkaupungin nimeäkään en ollut koskaan kuullut, Nouakchott, outo nimi. Päivittelin lentokentällä sitä hiekan määrää, joka meidät ympäröi ja rouskui hampaissa. Kauaa en ehtinyt tuumailla kun matka jatkui. Määränpäänä matkallani oli Sierra Leone.

Ensimmäisen vierailuni aikoihin naapurimaassa Liberiassa oli syttynyt sisällissota 1989. Pakolaisia alkoi tulla rajan yli Sierra Leonen puolelle. Köyhät auttoivat köyhiä. Sierraleonelaiset jakoivat riisinsä ja tarinansa turvapaikanhakijoiden kanssa. Istuin monena iltana kuuntelemassa tapahtumia rajan takaa. Ne eivät todellakaan sopineet heikkohermoisille. Elämä on joskus niin julmaa ettei sitä täällä turvallisessa Suomessa voi käsittää. Vaikka rajan takana oli rauhatonta, niin silti uskaltauduimme syvälle mustan Afrikan sydämeen. 

Siellä tajusin, kuinka ihmiset edelleen uskoivat poppamiehiin ja näin kuinka neuvoja haettiin voodoo istunnoissa. Näin kuinka vähän ihminen tarvitsee selvitäkseen. 

Sierra Leone on yksi maailman köyhimmistä valtioista. Rikkauksia maalla on vaikka muille jakaa. Timantteja, titaaneja, kultaa jne on kaivettu maaperästä. Ensin siitä hyötyivät siirtomaaherrat ja isot yhtiöt. Sen jälkeen veritimanteilla rahoitettiin sisällissotaa. Kun rikkaudet oli saatu niin tehtaat jätettiin tyhjilleen.  

Toisella vierailullani vuoden päästä sisällissota oli jo siirtynyt Sierra Leonen rajojen sisälle. Maaseudulle ei voinut enää mennä. Valkoisia kidnapattiin lunnaiden toivossa. Pääkaupungissa Freetownissakin ammuttiin aika ajoin, sähköt olivat enimmäkseen poikki jne. Sisällissotaa kestikin sitten yli kymmenen vuotta. Lapsisotilaat menettivät lapsuutensa pyssyt kädessä. Murehdin monien sodan jalkoihin jääneiden kohtaloa. 

Sierra Leone on köyhä, mutta kaunis maa. Atlantin äärellä on upeita hiekkarantoja. Surullisten tarinoiden keskellä eli toivo paremmasta huomisesta. Nämä ensimmäiset Afrikan reissut ovat opettaneet elämässäni sellaisia asioita, joita kirjoista ei ole voinut oppia. Olisin paljon köyhempi ilman niitä. 

Mutta tarina palaa siihen, mistä alkoikin. Mauritania on maa, jossa olen melkein ollut. Tämä on yksi tarina Melkein-sarjaani. Albumi oli melko pölyttynyt ja värit haalistuneet. Sukellan taas jonain päivänä etsimään albumieni joukosta uutta Melkein- tarinaa.