lauantai 25. lokakuuta 2014

Rapujuhlat kaamosta karkoittamassa

Lokakuu on erinomainen aika pitää rapujuhlat. Aivan yhtä hyvä on juhannus tai uusi vuosi. Tänä vuonna paras oli lokakuu. Kuka väittää, että rapuja pitää syödä loppukesällä. Meidän rapuporukkamme on juhlinut rapujen kanssa vuodesta 1998. Yhtään vuotta ei ole jäänyt väliin, vaikka välillä on ollut haasteita löytää sopiva yhteinen viikonloppu. 
 
Joskus olemme saaneet aitoja suomalaisia rapuja suoraan järvestä pyydystettynä, mutta enimmäkseen olemme syöneet pakasterapuja. Niitä saa kaupasta ympäri vuoden. Rapujen freesaamiseen on käytetty ruotsalaista reseptiä. Rapuja sulatetaan hitaasti jääkaapissa pari vuorokautta, tarvittaessa nopeammin huoneen lämmössä noin 12 tuntia. Sulaneet ravut laitetaan virkistysliemeen yön yli. Liemeen tulee rapukiloa kohden 

2,5 litraa vettä
0,5 dl karkeaa suolaa
1 tl sokeria
1 dl olutta
1 pilkottu keltasipuli
tillinippu

Liemeä keitetään viisi minuttia. Sen jälkeen liemi kaadetaan hieman jäähdyttyään rapujen päälle esim. ämpäriin. Ämpäri siirretään viileään yöksi. Seuraavana päivänä nostelet ravut tarjolle.


Menumme on pitänyt vuosien varrella sisällään mielenkiintoisia makunautintoja rapujen lisäksi. Välillä ollaan maisteltu tuliaisia maailmaltakin.  Jokaisen vuoden ruokalista ja osallistujien nimet on talletettu rapuvuosikirjaan. Samalla sieltä löytyy muutama kuva kunkin vuoden juhlista. 

          

Rapuviinimme on espanjalaisen Jose Parienten erinomainen Verdejo viini vuodelta 2012. Viini on tilattu suoraan tuottajalta. Sitä on nyt pariksi seuraavaksikin vuodeksi varastossa. 


Pari rapuvinkkiä, jos haluat.. Nro 1. Muista poistaa ravun suoli ennen syötiä. Nro 2. Jos et tiennyt, niin on helppo erottaa tyttö- ja poikaravut... Katso ensi kerralla ennen kuin imet mausteliemiä pinnalta :) 


Ensi vuoden rapujuhlapaikka on jo muuten varattu. Sitä odotellessa.

2 kommenttia: