torstai 9. lokakuuta 2014

Matkalaukut pakattuna



Matkalaukkujen pakkaaminen on taitolaji. Hyvään lopputulokseen pääsee monenlaisilla tyyleillä. Olen itse selvinnyt vuoden maailmanympärysmatkan pelkillä käsimatkatavaroilla, joiden paino oli lähtiessä vajaa seitsemän kiloa. Suomeen palatessa oli tuplakilot, mutta laukku oli silti käsimatkatavaroissa. Tärkeimpänä sisältönä taisi olla matkan varrella kehitetyt valokuvat. Vaatteet ja kengät käytin loppuun ja ostin tarvittaessa uudet tilalle. Maa valikoitui aina sen mukaan, että siellä oli lämmintä ja selvisi vähillä vaatteilla.


Nyt on tehty matkavalmisteluja, kukin tyylillään. 



Kynnet on lakattu, matkalaukut pakattu ja passit kassissa. Syksyn voi unohtaa hetkeksi ja pitää kiinni kesästä ja lämmöstä. Ei muuta kuin matkaan.

1 kommentti: