keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Sirkus saapui kaupunkiin



Ensimmäistä kertaa eläessäni kävin sirkuksessa Moskovassa 80-luvun alussa. Mieleen jäivät isot taitavasti temppuilevat kissaeläimet ja kamelin roikottavat kyttyrät. Jännitystä ja hauskuutta oli runsaasti tarjolla. Suomessa kävin sirkuksessa ensimmäistä kertaa vasta vajaa kymmenen vuotta sitten. Syksyn saapuessa Sirkus Finlandia asettelee areenansa Helsinkiin. Esityksiä on melkein joka päivä viikossa reilun kuukauden ajan. Varsinaisestihan Suomen kiertue alkaa jo keväällä. Viime vuodet onkin ollut ehdoton syksyn kohokohta nähdä sirkuksen uusi ohjelmisto. Eikä pettymystä tuottanut tämänkään syksyn ohjelma. Paljon oli perinteisiä eläinnumeroita ja hauskoja pellejä, mutta oli jotain ennen näkemätöntäkin. 


Jotain ennen näkemätöntä minulle oli latvialaisen Andrej Fjodorovsin lintushow. Hänen käsittelyssään arviolta kolmisenkymmentä kyyhkystä teki taitavia temppuja. Luulen siis, että linnut olivat kyyhkysiä. Mutta ihan sama harakka tai varis, todella taitavia kuitenkin olivat.


Miltä tuntuisi, kun joku kysyisi mitä teet ammatiksesi ja naapuri vastaisi, että olen naistykinkuula? Kuvassa on Robin Valencia, joka todella lensi katsojien päiden yli ilmapatjalle. En kadehdi tuota työtä, mutta eipä työaika ole pitkä, kun muutaman sekunnin lentää yläilmoissa. No ehkä hän muutakin puuhaa illan mittaan. Tämmöisiä tykinkuulia en ole ennen nähnytkään, vaikka kaikenlaisia tykinkuulia olenkin nähnyt.


Sirkuskäynnillä pitää saada herkkuja, tuumasivat nämä kaks. Kuka sitten on hattaraherkkujen ystävä..

3 kommenttia:

  1. Me kävimme sirkuksessa juhannuksen jälkeen Kiteellä, sääkin oli silloin yhtä viileä kuin nyt. Mutta teltassa tarkeni ja tunnelmaa riitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mieltä oli naistykinkuulasta?

      Poista
    2. Nopea esitys ja äänekäs, hidastus olisi ollut paikallaan. En kadehdi hänen ammatinvalintaansa vaikka töissä ei pääse pitkästymään.

      Poista