lauantai 26. maaliskuuta 2016

Tallipihalla lankalauantaina



Tampereella Tallinpihalla oli lankalauantain kunniaksi pääsiäistapahtuma. Nurkat oli koristeltu pääsiäishengessä ja väkeä oli runsaasti liikkeellä. Olimme ensimmäistä kertaa käymässä alueella ja vanhat rakennukset hurmasivat kauneudellaan.


Puodit ovat normaalistikin auki.


Ostettavaa riittää niin sisustustavaroissa ja leluissa kuin myös herkkuja on tarjolla vaikkapa suklaapuodissa. Pihapiirin pikkutalot ovat täynnä käsityöntaitajia. Kahvilassa oli esillä nälkäisille niin suolaista kuin makeaa syötävää. Sekin näytti viihtyisältä, mutta päätimme palata toisen kerran kun ei ole niin ruuhkaisaa. 


Tapahtuman kunniaksi liikkeellä oli muitakin myyjiä ulkokojuissa. Me ostimme mukaan kotiin tuomiseksi kaalipiirakkaa.


Vossikkakuski oli paikalla, samoin ponintaluttaja. Vanhassa tallissa pari kania oli ilahduttamassa lapsia.


Ihanaa kun tuollainen vanha miljöö on säilytetty siistinä ja elävänä. Paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen. Harmaana tuhnupäivänä siellä oli kiva kierrellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti