lauantai 12. maaliskuuta 2016

Huippuravintola Oosten Frankfurtissa


  
Saksan matkamme ehdottomasti paras ruoka ja miljöö löytyi Frankfurtista ravintolasta nimeltä Oosten. Ravintola sijaitsee aivan Main-joen rannalla. Muistona ajoista ennen uutta lasista ravintolarakennusta on nostokurjet sekä jäljelle jätetyt vanhat satamarakenteet ja junanvaunu. Kaupungin valot näkyvät vähän matkan päässä.


Ravintolan toisella puolella näkyy Euroopan keskuspankin massiivinen rakennus.


Ravintola on rantareitin varrella, jonka rakentaminen on ainakin osittain vielä kesken. Ravintolan terassi odotteli vielä lämpimämpiä kevätpäiviä.


Ravintolasalin kolme sivua on pelkkää lasia ja sieltä on mukava kurkistella ulos rantanäkymiä. Sisutus on kodikas ja sopivan boheemi. Yksi ja ainoa seinä joka ei ole lasia on täynnä tauluja. Osa ainakn myytäviä.


Innostuimme kaikki maistamaan tonnikalaa. Mielettömän hyvää!! Kala oli päällystetty erilaisilla siemenillä. Kastikkeena oli wasabilla maustettu piparjuurikastike ja lisukkeena vihreää parsaa ja bataattiperunoita. Mielettömän hyvä yhdistelmä! Kaikki oli onnistunut viimeisen päälle hyvin. Parsa ol juuri sopivaa, wasabi upea yhdistelmä tonnikalan kanssa ja pisteenä iin päälle oli hauska suolainen - makea yhdistelmä bataattiperunoiden kanssa. Saksalainen ystävämme kertoikin että ravintolan kokkeihin on todella satsattu ja saatu hyviä osaajia. Annos oli runsas ja suomalaisiin hintoihin verrattuna todella kohtuullinen.


Selvä lisäbonus ravintolalle oli, että tarjoilu pelasi hyvin ja ammattitaidolla. Naisasiakkaille bonuksena se, että tarjoilija oli komea ja sopivalla tavalla huumorintajuinen vilkkusilmä :) Menkää ihmeessä paikan päälle tsekkaamaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti