perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappulounas



Valkoisten lakkien ulkoilutus kuuluu vappuun samalla lailla kuin ilmapallojen ulkoilutus.


Lakkien ulkoilutus on suuntautunut viimeiset vajaat kymmenkunta vuotta merelliseen Liuskesaareen Helsingin edustalle, jossa sijaitsee HSS ja ravintola Boathouse. Liuskesaari on nimensä mukaisesti saari, jonne pääsee vain veneellä.


Hauskasti koristeltu pyöreä ravintolasali on valoisa. Kahden kerroksen kattaukseen mahtuu runsaasti juhlijoita. Melkein kaikki ovat ulkonäöltään tuttuja, sillä ihmiset saapuvat sinne aina uudestaan vuodesta toiseen. 


Alkuruokia on runsaasti.


Turhia jonoja ei pääse muodostumaan.


Juhlaseurueemme on ollut sama noin viimeiset viisitoista vuotta. Yleensä meitä on noin viisitoista henkeä. Tänä vuonna pari vähemmän.


Ruokien lomassa laulamme juomalauluja, niin kuin muutama muukin seurue. Meillä on ihan oma itse tekemä lauluvihko, josta kehitetään joka vuosi uusi ja parempi versio, sekä vaihdetaan uudet edellisen vuoden vappujuhlan valokuvat. Vihko jää osallistujille muistoksi. Toki talokin tarjoaa laadukasta musiikkia, jonka tahdissa voi tanssahdella ja sulatella ruokia. Yksi huvitus syömisen ohessa on tietysti serpentiinipaukkujen poksauttelu.


Lounaan jälkeen otetaan vielä laulujen säestämänä jälkiruokaa rantakallioilla. 


Kun jälkiruuat on loppu suunnataan veneellä mantereelle. Yleensä jatkot on jossain. Tänä vuonna meidät juhlat jatkuivat ystävien luona.


Ullanlinnanmäen klassinen vappubrunssi ei ole viime vuosina kuulunut meidän ohjelmanumeroihin. Yleensä on niin kylmäkin ettei millään jaksa leikkiä kevätbrunssia sateen ropistessa niskaan. Ehkä sitten jonain oikein kesäisenä vappupäivänä.. sitä odotellessa.


Kyllä nyt on saatu herkkuja mahan täydeltä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti