maanantai 18. toukokuuta 2015

Muttereita ja mustaa huumoria



Mäntän Myllyrannassa on myynnissä monenlaisia taide-esineitä. Minuun vaikutuksen tekivät mutteriveistostaiteilija Gunter Scholzin  muttereista, pulteista ja terästangoista rakentamat pienet patsaat, joista useat ovat musiikki- tai eläinaiheisia. Eri ammattikuntien edustajat ovat päässeet myös hauskasti esille. 


Viinipullot ovat saaneet uudenlaisia kuoria.


Voisin hyvin kuvitella vieväni hammaslääkärilleni mutteriteoksen.


Jos autonasentaja tai ruuvinkiristäjä (=psykologi) viettävät häitään niin tässä on hyviä lahjavinkkejä.



Uskomaton mielikuvitus on näiden tekijällä. Aika kului ihmetellessä. Mutta täytyy sanoa, että kotiini en näitä haluaisi olohuoneen tai makuuhuoneen pöydälle, työpöydälle kyllä kävisi. Liikelahjaideana nämä sopivat mielestäni hyvin. Kymmenen vuotta mutteriteoksia on myyty hyvällä menestyksellä, joten kiinnostuneita ostajia kyllä löytyy vaikka minä en nyt tältä retkeltä mukaani yhtään ottanutkaan.


Muttereita mieluummin kannan kotiini Mäntän eniten myytyä matkamuistoa eli pussillisen mustaa lakritsia höystettynä hyvällä tai tekijöidensä mielestä kyseenalaisella huumorilla. Sanataidetta ja herkkuja on siis Myllyrannassa myös tarjolla.


Hihittelin itsekseni hyllyjen välissä sutkautuksille. 


Tässä tuliaispussi työpaikalle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti