Puuvanhus selvisi talvesta taas kerran vaikka jo pelkäsin pahinta. Kukkakehä suojaa sitä kiipeilijöiltä ja kintuille pissaajilta.
Härkähaan puiston lempipuuni on tämä vanha iso puu. Se hallitsee koko puistoa olemuksellaan. En ole ainoa joka on huolissaan puun jaksamisesta. Sen alla on moni piknik seurue saanut varjoa. Vielä kymmenen vuotta sitten sen oksilla lapset harjoittelivat kiipeilytaitoja. Yhteen vahvaan oksaan oli joku ripustanut keinunkin. Moni kuvausryhmä on filmannut puun äärellä mainoskuvia, hääkuvia ja tv-sarjoja. Koirat ovat käyneet merkkaamassa reviiriään.
Ikä on alkanut painaa. Ensin poistettiin keinu ja laitettiin isojen oksien tueksi vaijereita. Lumi lohkaisi kuitenkin yhtenä vuonna ison oksan irti rungosta. Puutarhurit istuttivat kukkakehän puun ympärille hillitsemään koirien ja kiipeilijöiden pääsyä puun luo. Puu on painunut aina vain vinompaan. Osittain oksat jo ottavat tukea maasta.
Rakastan tätä puuta ja toivon ettei se vielä luovuta. Kunpa puutarhuri antaisi sille vielä vuosia lisää. Tämän puun kautta voin seurata vuodenaikojen vaihtumista. Puistoon ja sydämeeni jää ammottava aukko kun sen tulee aika lähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti