torstai 7. toukokuuta 2015

Kevätflunssa



Olen viimeiset neljä päivää maannut sängyssä ja tuijotellut kattoa. Selkä ei enää meinaa kestää tätä makaamista, mutta kun muutakaan ei jaksa. Tänä vuonna kevätflunssa on iskenyt minuun tavallista myöhemmin ja se ollut oikein tuhtia tavaraa. 

Ensin tuli kaikki lihakset kipeiksi, lämpö nousi ja ääni hävisi. Kurkku oli kuin raastinrauta ja räkä sitkeää kuin tapettiliisteri. Nukkua ei voinut, kun henki ei meinannut kulkea mistään rööristä. Mieheni sanoisi tähän, että nenähuuhtelu auttaa. Mutta kun kerran on työmatkalla, niin neuvoja ei oteta vastaan. Inhoan nenähuuhtelua nokkakannulla. Nyt yskiä louskutan kaiken aikaa ja räkää ei meinaa saada millään ulos. Onneksi ei ole ollut taipumusta poskiontelon tulehduksiin tms. Voimille tämä kyllä ottaa.

Paras lääke flunssaan on mummun viinimarjamehu. En tiedä pitääkö paikkansa. Olkoon vaikka lumelääkettä, jos se lohduttaa ja antaa voimia, niin nautitaan sitä kun mitään muutakaan ei mieli tee. Ehkä ensimmäinen elämän merkki on, että tänään tuli mieleen mennä suihkuun. Edellisen kerran olen tainnut pestä tukkani sunnuntaina. Eiköhän tämä tästä iloksi muutu. Tämä lienee taudeista harmittomimmasta päästä vaikka pysäyttääkin hetkeksi. Onneksi en ole korvaamaton ja voin huilata hetken.

3 kommenttia:

  1. Hyvä konsti liman irrotukseen keuhkoista on puhalluspullo. Vettä pulloon ja letkulla puhalletaan veteen. Aiheuttaa alipainetta tai jotain keuhkoissa ja räkä irtoaa. Kokeiltu homma ja toimii.

    VastaaPoista