maanantai 29. syyskuuta 2014

Iranilainen Elämän puu

Kaikki alkoi yhdestä Iranista ostetusta matosta. Matkustimme kolme vuotta sitten lomamatkalle Iraniin ystäviä tapaamaan. Suurimman osan ajasta retkeilimme Teheranista käsin ja tutustuimme kaupungin ihmeisiin. Lähdimme jeepeillä muutamaksi päiväksi hiekkaerämaahan telttailemaan. Jossain vaiheessa päätimme matkustaa paikallisjunalla Esfahaniin, joka on Unescon kulttuuriperintökohde. 

Historiallinen keskusta moskeijoineen oli upea, ihmiset ystävällisiä. Meillä oli varsin mukava visiitti.  Muun puuhan ohella seurustelimme yhden päivän mattokauppiaiden kanssa, söimme yhdessä lounasta, mutta ei meillä ollut aikomustakaan ostaa mattoa. Kuinkas sitten kävikään. Vastaan tuli iranilainen Elämän puu. 

Iranissa arvostetuimmat matot ovat vanhoja tai vähintään jollain suvulla käytössä olleita. Mattopinosta löytyi Azerbaitzanin rajalta tuotu vanha matto, jonka teema on Elämän puu. Yritin selittää itselleni ja mattokauppiaalle, että ei kiinnosta. Mutta minkäs teit kun kiinnosti. Kävimme välillä ulkona katselemassa muitakin paikkoja. Puistossa istuskellessamme tutustuimme pariin iranilaiseen nuoreen naiseen, jotka tuntuivat tietävän jotain matoista, ainakin enemmän kuin me. Niinpä otimme tytöt mukaan ja lähdimme katsomaan uudestaan mattoa, selvittämään sen laatua ja tinkaamaan hintaa. 

Projekti jatkui melkein koko päivän ja lopputuloksena oli, että maksaja hyppäsi myyjän moottoripyörän selkään ja he lähtivät selvittämään maksua toiseen liikkeeseen, jossa oli maksupääte. Niinpä lopulta meidän mukana matkalta tuli silkkinen vanha matto, jota ei voinut jättää Iraniin. Koska matto on loimea lukuunottamatta enimmäkseen silkistä kudottu, ei se paljoa painanut ja mahtui taiteltuna käsimatkatavaroihin. 


Kotona halusin sijoittaa uuden maton makuuhuoneeseen. Useasti istuin ja ihailin maton kaunista kuvamaailmaa ja silkkistä pintaa. Makuuhuoneen muu sisustus oli tuolloin vielä vähän vaiheessa. Vaatekaapit odottivat uusimista, seinät maalaamista ja sänky päätyä. Mattoa tuijottaessa teema alkoi muhia päässäni. Taitava ystäväni saapui meille, pisti korviin musiikit ja alkoi maalata. Maton Elämän puu-teema siirtyi seinälle sängyn päädyksi. Pieni palanen persialaista historiaa muutti meille. Eikä se suinkaan jäänyt tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti