maanantai 22. toukokuuta 2017

Oluenmaistelua



Mikko Salmi avasi pienessä olutkoulussa Panimoravintola Bryggerin asiakasomistajaillassa oluenmaistelun saloja. Mikko lähestyi maisteluteemaa kansantajuisesti ja maanläheisesti. Minä en pysty juomaan oluita, mutta maistelemaan pystyn, joten ei muuta kuin maistelemaan.


Maistelin neljää erilaista Bryggerin olutta. Pils ei ollut minun makuuni vaan maistui hiivaiselta. Summer alesta tuli mieleen kuoharin keveys. Colorado Blond oli mukavan hunajainen. Humalan katkeroinen Ipa tuoksui minusta sitruunalla ja mintulle. Se oli ehdottomasti suosikkini. Näistä haju ja suutuntuma arvioista huolimatta en edelleenkään juo olutta, mutta tältä nämä minusta maistuivat.


Bryggeri tuottaa oluensa biokaasulla eli se mikä oluenteosta jää yli muunnetaan biokaasuksi, joka hyödynnetään edelleen oluen valmistamisessa. Hienoa kierrätystä! Mikon tarinat DMS-kaasuista, elinvoimaisista hiivoista, ronskista kuohahduksesta ja hiilidioksidien vapautumisesta kuuntelin puolella korvalla. Siinä kohtaa ilahduin kun kuulin, että Bryggeriltä on tulossa viikon sisällä oma omenasiideri. Sitä pitää päästä testaamaan. 


Hapankaali maistui ja uutta iberico chorizoa testattiin uteliaana. Minun makuuni se oli kyllä turhan mausteista. Bryggerin juhlavuoden olutta voi tarjoilla vaikka itsenäisyyspäivänä. Tärkein Mikon oluenmaisteluohjeista oli, että olut on juoma, joka maistuu parhaalta hyvässä seurassa. Kiitos seuralaiset, ilta maistui hyvältä teidän seurassanne! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti