Koko aamupäivän olen odottanut viestiä Pariisista. Edes lyhyttä sellaista, että olette hengissä. Kohtuutonta olisi pyytää, että väittäisitte kaiken olevan ok, sillä kaikki EI OLE OK. Lopulta viesti tuli: "Yes, we are safe.. But it's sad, shocking, awful.." Mitä vastaan sinulle... Olen pahoillani teidän puolestanne, olen pahoillani meidän puolestamme, olen pahoillani kaikkien puolesta.
Isäni kuolemasta tuli eilen neljä vuotta. Hän lähti vanhana miehenä, elämästä kyllänsä saaneena. Veimme tänään kynttilän haudalle. Kuljeskelin ympäri haustausmaata. Sinne on haudattu isovanhempani, setiä, tätejä, serkkuja ja muita sukulaisia, ystäviä, tuttuja, koulukavereita, kylän miehiä. Kaikilla haudoilla on oma tarinansa. Minä tunnen niistä muutaman.
Marraskuu, kuoleman kuukausi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti