Valitsen yksipuolisella ja puolueellisella äänestyksellä Oriveden Väri - liikkeen Suomen parhaaksi palvelevaksi maalikaupaksi. En tiedä millaisen katastrofin olisin saanut aikaan maalausprojektieni tiimoilta, jos en olisi saanut ystävällisiä ja asiantuntevia neuvoja, kun niitä on tarvittu. Maalit ja muut tarvikkeet projekteihini olen rahdannut mökkimatkalla Orivedeltä Helsinkiin palatessa. En ole halunnut jonottaa kehä kolmosen isossa hallissa odottamassa vuoroani maalipönttöjen keskellä vain tunteakseni itseni häiriöksi kysymyksieni kanssa. Oriveden Värissä minua on kuunneltu ja autettu.
Yhtenä vuonna maalasin mökin ikkunoiden karmeja. Maalinhakureissulla sain opastusta siitä kuinka on aivan turha suojella ikkunoita maalarinteipillä kun maalin poisto sujuu loistavasti hommaan kehitellyllä lastalla. Homma meni puolta kevyemmin tuolla neuvolla. Ensimmäistä kertaa kattomaaleja hakiessani myyjä kysyi, millä aion suojata ovet ja seinät. No sitäpä siinä ihmettelin. Hän esitteli muovisuojaa jonka voi teipata paikalleen muovissa kiinni olevalla maalarinteipillä. Vakuutan, että kerrassaan loistava neuvo tuokin. Kylpyhuoneen kattoa maalatessa varsinkin aivan korvaamaton keksintö.
Muovi on helppo leikata sopivan levyiseksi rullasta ja pituutta on niin paljon, että suojaa riittää katonrajasta lattiaan saakka.
Teippi pitää muovin siististi paikallaan.
En olisi ikinä älynnyt kaupassa tavaroiden joukossa tällaista muovirullaa, saati sitten keksinyt mihin tarkoitukseen se on ajateltu.
Kiitos Oriveden Värille, olen taas saanut yhden maalausprojektin kunnialla loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti