keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Paketti Ranskasta

 

Sopivasti ennen pääsiäistä postipoika kolkutteli ovella Ranskasta lähetetyn paketin kanssa. Yleensä pakettimme Ranskasta ovat vähän isompia, sillä tilaamme muutaman kerran vuodessa samppanjaa suoraan tuottajatilalta. Tällä kertaa posti toi vain pienen lähetyksen, mutta ihan spesiaalijuhlia varten.


Lokakuussa 2013 vietimme Ranskan reissulla muutaman iloisen päivän samppanjan alkulähteillä. Kontaktiemme kautta saimme sovittua vierailun ja suuntasimme Charpentierin tilalle. Pääsimme tutustumaan samppanjan valmistuksen saloihin ja maistelemaan erilaisia kuplajuomia. Samppanja on hyvin tarkkaan varjeltu tuote, jossa perinteillä on iso merkitys. Kädestä pitäen Madame Brunel näytti meille, kuinka valmistus tapahtuu. Matkalaukut notkuen palasimme kotisuomeen. Charpentierin tila on toinen tuottajista, joka lähettää meille säännöllisesti paketteja.


Tänä kesänä matkustamme ensimmäistä kertaa vierailulle toiselle tilalle, josta olemme tilanneet jo 15 vuotta laatujuomia. Isäntä Bouche odottaa jo meitä vierailulle Pierryyn. Suomessa olemme tavanneet hänet muutaman kerran, kun hän on ollut esittelemässä tilansa valikoimia. Mukava nähdä toisenlaisenlainenkin samppanjatila. Ehkä juomastakin nauttii enemmän, kun on nähnyt missä ja miten sitä valmistetaan. 


Tällä kertaa meille postitettu samppanja laitettiin lahjapakettiin ja suunnattiin juhlimaan syntymäpäiviä.


Joku taitaisi todeta, että hifistelyä moinen, mutta meille kiva harrastus. Veroineen ja rahteineekin juoman hinta on edullisempaa kuin Suomen monopolista hankittuna. Vappuna taas poksahtaa.. jos ei jo ennen sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti