Keväisin iskee aina sisustusvimma. Minulla se purkautuu usein maalaamishinkuna. Talven aikana tympäännyn johonkin seinään tai kattoon. Muhittelen asiaa ja motivoin itseäni maalausprojektin aloittamiseen. Tänä vuonna on tympäissyt makuuhuoneisiin johtava käytävä ja sen 70-luvulta peräisin oleva kangastapettiseinä.
Samaisen käytävän katto on väriltään ollut ihan sitä itseänsä... Kamalampaa väriä voi hakea, mutta vaikea on löytää. Pinta on pienireikäistä peltiä tai jotain sinne päin. Samanlainen katto on kylpyhuoneessa. Inhottava kohde maalata. Tiedän kun maalasin pari vuotta sitten kylppärin katon. Jotta p-ruskean värin saa peittoon, niin ainakin kolme kertaa pitää maalata telalla, jippii. Eipä inspiroi tuo homma, mutta lopputulos tietysti houkuttaa.
Tällaista itseni kanssa jutustelua harrastin koko pitkän ja pimeän talven. Viikonloppuna sain kerättyä sisua tarpeeksi ja iskin telan maaliin ja vedin neitseellisen vedon seinälle. Siitä se sitten alkoi koko viikonlopun kestävä niskan venytys.
Perjantaina kun aloitin niin lauantaina illalla kaikki oli vielä suttuista ja rumaa. Sisulla kuitenkin vetelin maalikerroksen toisen jälkeen.
Sunnuntaina illalla lopulta heitin hanskat naulaan ja maalausvaatteet roskiin.
Kuinka paljon enemmän valkoinen väri tuokaan valoisuutta!
Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Kattoon jätin raidat, mutta ne ovat mielestäni ihan onnistuneet. Päivänvalossa löytyi kyllä muutama kohta, joihin on pakko lisätä vielä yksi kerros maalia. Sopiva taulukin löytyi seinälle. Taidemaalarilta on tilattu boordikoukeroita katon rajaan. Katsotaan nyt mitä taiteilija keksii, ehkä jotain ovien päälle..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti