sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kuoro keikalla



Bussimatkat ovat hauskoja. Tutulla porukalla ne ovat erityisen hauskoja. Kuoromme lähti bussilla kahden päivän keikkamatkalle Kotkaan. Pidimme konsertin lauantaina illalla Kotkan kirkossa ja lauloimme myös sunnuntaina.


Kotkan kirkko on varsin komea pytinki. Sellainen vanhanajan kirkko.


Lauantaina illalla lauloimme kirkon alttarin edessä mutta sunnuntaina sitten urkuparvelta.


 Sieltä on aika komeat näkymät kirkkosaliin.


Kirkon urut ovat ainoat laatuaan Suomessa. Kun niitä kuuntelee niin tietää mitä tarkoittaa kun annetaan mennä urut auki. Komeaa ja mahtipontista ääntä niillä saa aikaiseksi taitava soittaja.


Olisipa ollut kiva vähän kokeilla, millaisia saundeja näistä nappuloista saa irti.


Sunnuntaina oli meidän kuoron yleisöennätys. Paikalla oli väkeä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mutta se ei johtunut vain meidän hurjasta maineestamme vaan siitä, että kaikki rippikoululaiset oli komennettu paikalle. No mitä siitä. Kiva oli laulaa kun oli paljon väkeä paikalla.


Kirkon kellarista löytyi hauskoja yksityiskohtia.


Paluumatkalla oltiin vielä niin innoissamme laulamisesta, että ukulelet kaivetti pusseista ja lauleskeltiin koko kotimatka. Polkasta humppaan ja Bob Dylaniin kelpasi kaikki laulettavaksi.







2 kommenttia:

  1. Ukulelesta tulee aina mieleen Marilyn Monroe, junassa taisivat siinä leffassa matkustaa.

    VastaaPoista
  2. Jollain tavalla tuli tosi nuorekas olo kun istui bussin takapenkillä hoilaamassa tosissaan nuoruuden biisejä, kivaa :) Ukulele on näppärän kokoinen kantaa mukana ja siinä on yllättävän kaunis ääni.

    VastaaPoista