tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kuvataiteen kesätori



Kuvataiteen kesätorilla oli mahdollisuus tehdä kohtuuhintaisia taidehankintoja. Oriveden Purnussa viikonloppuna taiteilijat itse olivat myymässä omia taulujaan ja kertomassa töistään. Janne Lahti on kiertänyt teostensa kanssa ympäri maailmaa ja niihin olen törmännyt aiemminkin. 


Päivi Pussilan aukeat maisemat rauhoittivat katsojan.


Varsinainen ilopilleri oli Tiina Poutanen. Hänen eläin-ihmis-taulunsa olivat kiinnostavia. Niiden pohjamateriaalina oli puulevy. Taiteilija itse oli hurmaava selittäessään tauluistaan ja ajatuksistaan käsin ja sanoin. Hersyvä nauru säesti tarinoita.


Tässä minun kesäinen suosikkitauluni.


Ihailtavaa, että taiteilijat asettivat itsensä avoimiksi kirjoiksi taulujensa kanssa. Minulla oli uteliaan tirkistelijän olo, kun sain kuunnella taiteilijoiden ajatuksia ja pohdintoja omista töistään ja kiinnostuksen kohteistaan. Kaikille kahdeksalla taiteilijalle riitti oma kuulijakuntansa. Nämä kolme esittelemääni olivat minusta mielenkiintoisimmat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti