keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kesäjuomia metsämarjoista



Kesällä on niin mukava kun metsästä voi käydä poimimassa marjoja ja niitä voi herkutella tuoreena. Teini houkutteli meidät hankkimaan kesän alussa smoothien tekemiseen tarkoitetun sekoittimen. Työkaveri kertoi löytäneensä Claes Olssonilta edullisen ja toimivan laitteen. Kävimme hakemassa sellaisen ja perään vielä varapullon. Setin hinta oli 14.95 ja varapullon 4.95. Hinta ei siis päätä huimannut. Sauvasekoittimella olen aikaisemmin tehnyt cocktaileja, mutta kyllä tällaisella pullomasiinalla homma on helppoa.


Lomalla olen painellut lähimetsään ja hakenut sieltä kannun pohjalle vähän mustikoita ja vähän vadelmia. Mansikkamaalta on löytynyt vielä mansikoita. Niitä on sitten sekoiteltu erilaisilla yhdistelmillä välillä banaaniin, kiwiin, meloneihin, minttuun jne. Minä olen rahkan ystävänä lisäillyt omaan annokseeni rahkaa ja välillä ollaan lämpimänä päivänä laitettu jäätelöä mukaan. Konjakkilasitkin ovat saaneet uutta sisältöä elämäänsä, kun niitä on käytetty smoothie-laseina.


Näillä herkuilla voi hyvällä omallatunnolla aloittaa aamun ja lopettaa illan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti