keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Ravintola Savotta



Sibeliuksen syntymäpäivää juhlistimme kuorolaulun lisäksi nimikkoleivoksilla ravintola Savotassa Senaatintorin kyljessä. Savotan sisutus on hauska sekamelska koottuna erilaisista suomalais-kansallisista perinteisistä huonekaluista ja sisustustavaroista. Välillä tuli aivan lapsuudenkoti mieleen ryijyineen ja raanuineen.


Myös kipot ja kapot ovat vanhoja eriparisia Arabian ruokailuastioita. Vesipulloina pöytiin tuotiin Koskenkorvapullot.


Ruoka oli maukasta ja tarjoiltiin puuvadeilta. Alkupaloiksi saimme joulupipareita homejuustolla. Pääruokina maistelimme niin kasvis-, kala-, kuin liharuokiakin. Kukaan ei moittinut omaansa. Minun karitsapaistini oli erinomainen. Mausteet olivat kohdallaan ja liha ihanan pehmeää. Jälkiruuaksi saimme Sibeliuksen kunniaksi tehdyt leivokset. 


Palvelu Savotassa oli ystävällistä ja riittävän rivakkaa. Pojat sarkapöksyissään osasivat sopivasti viljellä huumoria työn lomassa. Kielet sujuivat henkilökunnalta hyvin. Paikka tuntui olevan kovasti turistien suosiossa. Varmaan sijainti Senaatintorin vieressä houkuttelee matkailijoita paikalle. Hyvää suomalaista perusruokaa pääsee tässä ravintolassa maistelemaan. Ikkunasta voi ihailla Tuomiokirkkoa.


Mielelläni suosittelen ravintolaa. Ihme ettei ole tullut aikaisemmin käytyä Savotassa, vaikka sijainti on erinomainen ja ruoka maistuvaa. Konstailematon kuppila.

4 kommenttia:

  1. No mina jo ajattelin kuvista etta raakaa Kossua veditte lammikkeeksi!

    VastaaPoista
  2. No olishan se perinteinen tapa saada veri virtaamaan...

    VastaaPoista
  3. Siellahan nakyy olevan karhunlihaakin menuussa!

    VastaaPoista
  4. Lista on ihan monipuolinen ja toteutus oikein onnistunut. Kannattaa kyllä kokeilla jos poikkeaa näillä nurkilla.

    VastaaPoista