lauantai 5. joulukuuta 2015

Herkkuja Porvoosta



Teimme pienen päiväretken Porvooseen. Tarkoitus oli hakea herkkuja sunnuntain itsenäisyyspäivän juhliin. Aamupäivä oli ihanan aurinkoinen ja Porvoo oli parhaimmillaan. 


Kauppiaat olivat nähneet vaivaa ja koristelleet ikkunat ja oven pielet jouluisiksi.


Vanha kaupunki oli täynnä tuikkivia kynttilöitä. 


Meidän matka suuntasi ensimmäisenä herkkupuotiin. Brunbergin Talvisuukoissa on ihana karpaloinen ja puolukkainen joulumaku.


Niitä tuotiin iso pino odottamaan sunnuntaita.


Myöhemmin kerron lisää Porvoon kuulumisia.

1 kommentti: