lauantai 23. elokuuta 2014

Kivipuutarha





Minä pidän kivistä. Kivipuutarhaamme on kannettu rakennusaineita läheltä ja kaukaa. Raparperinlehtimuotilla olen valanut sementistä pieniä vateja, joihin olen siirtänyt erilaisia sammalia. Muutama blyygi blumsteri kasvaa kivien päällä. Kananverkon sisään olen laittanut pienempiä kiviä, jotta linnunpesuallas saa oman jalan. Ei tarvitse ajaa nurmikkoa ja ainoastaan linnunpesuallas kaipaa välillä vettä.

Kivien roudailu on aiheuttanut välillä melko työläitäkin projekteja. Auton jouset paukkuen on tuotu jostain puskasta IHANIA kiviä, joita ei vain ole voinut jättää hukkaan. Ihan kaikkiin kiviprojekteihini en ole saanut roudaria mukaan. En ymmärrä kuinka sekin ajatus torpattiin, että lomamatka suuntautuisi Tanskaan kivienhakureissulle. Sieltä olisi aivan hyvin voinut tuoda autollisen kauniiksi rannalla hioutuneita kiviä. Olisivat olleet vallan mainioita kylpyhuoneen lattialle. Onhan se nyt aivan eri asia poimia kivet itse omin pikku kätösin Tanskasta kuin ostaa valmiina kaupasta. No se projekti jäi...toistaiseksi. Onneksi matkalaukkuun mahtui muutama matkamuistokivi.

Tällainen Kiven Henki tervehti minua tänä aamuna, kun istuskelin ulkona aamupalalla auringon paisteessa. Taitaa olla tekijänsä tähän mennessä ainoa ja paras kivitaideteos. En oikein tiedä onko se pelottava vai hupaisa. Liikuttava joka tapauksessa. Varsinkin kun sai seurata taiteellisen luomisen riemua ja tuskaa, jolla se synnytettiin.


4 kommenttia:

  1. Pitaisikohan minunkin tehda parvekkeelle kivi- ja kaktuspuutarha. Sitten ei olisi niin nuukaa sen kastelunkaan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Teillähän niitä kaktuksia on, eikä ihan pikkuisiakaan :) Kiva kun tulit lukemaan ja kommentoimaan. Terveisin Blumsteri

    VastaaPoista
  3. Koitin jakaa tätä Facebookissa, mutta namiskuukkelit eivät toimineet. Ehkä tulevaisuudessa Blogger korjaa palvelun?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kun olet kiinnostunu. Voihan olla, että aloittelevan bloggaajan asetuksissa on jotain tarkistettavaa. Yritän perehtyä asiaan itsekin.

    VastaaPoista