maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulupuu on rakennettu



Meille tuli tänään joulukuusi. Tänä vuonna se on ihan oikea havupuu eikä muovinen jäljitelmä niinkuin monena muuna vuonna. Kuusi koristeltiin suomalais-hongkongilaisena yhteistyönä. Sohvasurffarimme innostui teinin kanssa joulupuuhiin. 

4 kommenttia:

  1. Ai teidän sohvalle voi joulunakin tulla surffailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtenä vuonna meillä oli jouluna ranskalainen surffariperhe, mutta yleensä me rauhoitetaan joulun pyhät omille suunnitelmille. Aika usein olemme itse jollain isovanhemmilla jakamassa joulun iloa heidän kanssaan. Surffarit ovat yleensä aivan ihmeissään kun kaupunki on joulun pyhinä tyhjä, kaupat kiinni ja porukka kodeissaan tai sukulaisissaan.

      Poista
  2. Meillekin tulee oikea kuusi, edellisen kerran sellainen pääsi tupaan vuonna 2007, jolloin vietimme viimeksi joulua kotona. Nyt pitkästä aikaa olemma kotona ja kuusi odottaa jo ulkona. Rauhallista joulua täältä lentokentän reunalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat kuusen tuoksut tulee aidosta kuusesta. Joulurauhaa!

      Poista