sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Tuomaan Markkinat

Tuomaan Markkinat Senaatintorilla on avattu. Kuljimme ympäri toria pienten lumihiutaleiden leijailessa taivaalta. Taas löytyi mukavia kojuja.

 

Nämä iloiset myyjät olivat mainostamassa Kaurilan saunaa ja uusia tuotteitaan. Myynnissä oli saunatuotteita ja ihania pitsikynttilöitä. 


Kaurilan sauna sijaitsee Meilahdessa vanhassa puutalossa. En ole vielä kertaakaan onnistunut pääsemään Kaurilan saunan lauteille, vaikka olemme monesti ohittaneet paikan kävelylenkillämme. Kaurilan sauna on ehdottomasti paikka, missä pitäisi käydä. Sinne voi suunnata vaikka joulusaunaan Tapaninpäivänä.

Hannu-Pekka Määtän ja Elopuun kojulta löytyi uutuustuotteena vähän erilainen lintulauta.


Tällaisen lintulaudan minä huolisin mielelläni. 


Tuomaan Markkinoilta ostimme joulua varten savuporoa... mahtaakohan säilyä jouluun saakka?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti