tiistai 24. helmikuuta 2015

Suomen paras leipomo

Televisiossa Jim kanavalla kisaillaan Hans Välimäen ja Jenni Höijerin johdolla Suomen parhaan leipomon tittelistä. Tänään illalla kolmesta pirkanmaalaisesta leipomosta valittiin semifinaaliin jatkaja. Kotikatsomomme oli intoa piukeana kannustamassa orivesiläistä Cafe Herkkuhetkeä.

Valmistauduimme kisaan jo viikonloppuna maistelemalla Herkkuhetken täytekakkua 10-vuotissynttäreillä. Kakun ulkonäkö oli värikäs ja pirteä.


Kakku oli rakenteeltaan mehevä ja maku erinomainen. 


Olimme yksimielisiä siitä, että paras joukkue oli ansainnut jatkopaikkansa!


Voiton kunniaksi pistettiin pullat uuniin ja ruvettiin juhlimaan. Onnea Herkkuhetki ja tsemppiä jatkoon!

2 kommenttia:

  1. Välillä vaikuttaa, että tuomarit ovat päättäneet jo ennen kisaa voittajasta. Eilen ei kuitenkaan tullut moista fiilistä.

    VastaaPoista
  2. Katsoin juuri TVkaistan kautta ohjelman. Taisi olla aika tiukka kilpailu. Hyva kun kotijoukkue paasi jatkoon. Toissakesana soimme siellaa kerran lounaan (en tieda tarjoavatko nykyaankin lounasta) , oli ihan ok mutta vahan sekavat meiningit. Taisi olla vahan alkua. Sitten palasimme Pitopistaasin lounaille, se paikka ei koskaan peta. Suosittelen kotiruokapaikkana Orivedella!

    VastaaPoista