Tiedän kyllä, että Helsingissä pidettiin olympialaiset vuonna 1952. En kuitenkaan tiennyt, että olympialaiset piti järjestää jo vuonna 1940. Silloin rakennettiin kaikki kilpailupaikat valmiiksi ja lippujakin myytiin. Toinen maailmansota kuitenkin esti kisojen pitämisen.
Koska järjestelyjä tehtiin pitkälle, niin myös viralliset kisatuotteet olivat valmiina. Savonlinnassa Tanhuvaaran opistolla on seinällä esillä kaksi olympiahuopaa, jotka muistuttavat maailman menosta tuolloin.
Huovat kiinnittivät huomioni, kun istuskelin Tanhuvaaran ruokasalissa syömässä.
Tiesin, kun Hilda-tatini asui Kapylassa talossa joka oli rakennettu noita olympiavieraita varten, eika niita sitten tullutkaan.
VastaaPoista