Palazzo della Canselleria Roomassa tarjoaa huhtikuun loppuun 2016 asti hauskan vierailukohteen nuorisolle ja mekaniikasta kiinnostuneille aikuisille. En kuulu varsinaisesti kumpaankaan ryhmään, mutta silti näyttely oli mielestäni mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen. Vietimme hauskan iltapäivän kouluryhmien iloisessa seurassa.
Näyttely esittelee Da Vincin sekä taiteilijana että tiedemiehenä. Koneet on jaettu viiteen ryhmään, sen mukaan onko tekemisen kohteena vesi, ilma, maa, tuli vai mekaniikka. Melkein kaikki koneet ja keksinnöt on laitettu esille niin, että näyttelyvieraat pääsevät käyttämään ja kokeilemaan niitä.
Niin taideteoksista kuin koneista on kerrottu lyhyillä esittelyteksteillä neljällä kielellä.
Vesivoimalla toimivan sahan Da Vinci kehitteli jo 1500-luvulla.
Musiikin ystävänä hän rakensi useita mekaanisia soittopelejä.
Eikä Da Vinci ollut ainoastaan rauhan asialla. Tässä yhden miehen voimin toimiva sarjatuliase.
Samanlaiset Da Vinci näyttelyt löytyvät Wienistä, Abu Dhabista ja Dubaista.
Ihme avoinmielinen nero oli herra Da Vinci monilla aloilla, kun ajattelee sita aikakautta milloin han eli.
VastaaPoistaMä olin kyllä hämmästynyt, kuinka erilaisia juttuja Da Vinci on kehitellyt. Sillä taisi olla hauskaa elämässä...vai oliko? Täytyy perehtyä. Mielenkiinto heräsi.
VastaaPoista