lauantai 28. toukokuuta 2016

Taiteilijoiden siivouspäivä



Näyttelijäkoti Thalian Torpassa putsailtiin ahkerasti nurkkia siivouspäivän kunniaksi. Varastoista löytyi mielenkiintoisia vanhoja tauluja. Talon asukas näyttelijä Maija Karhi ryhtyi galleristiksi ja hieromaan kauppoja ohikulkijoiden kanssa. 

Myynnissä oli mm. Emil Rautalan maalaama muotokuva. Taiteilija oli Maija Karhin isän ystävä ja maalasi aikoinaan mm. Mannerheimin muotokuvan. Tämän maalauksen mallia arvuuteltiin porukalla, mutta selvyyttä ei varmuudella saatu.


Tämän taulun malli on tuttu vanhoista Suomi-filmeistä.


Mutta kuka on taulun maalaaja, sitä ei kertonut googelikaan vaikka kuinka selvittelin asiaa.


Myynnissä oli muutakin kuin tauluja.


Mutta minun mukaani lähti tämä herttainen kukkataulu. Se taitaa päästä meidän mökin seinälle.

1 kommentti: