sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Siivouspäivän ostoksia



Eilisessä postauksessa tunnustin jo ostaneeni siivouspäivän myyntikojusta mökille kauniin kukkataulun. Se ei ole kyllä koko totuus, sillä mukaan tuli muutakin. Löysin itselleni pitkän kesämekon. Hankkimani helmet olivat jo samana iltana käytössä. Taulu on ripustettu parvekkeen seinälle odottamaan siirtoa mökin seinälle. Katsotaan nyt mihin se lopulta jää.


Mutta parasta kaikista on se, että löysin aivan täydellisen sopivan mustan juhlamekon ranskalaisine kukkahuiveineen Näyttelijäkoti Thalian Torpan pihalta. Tarinoidessa kuulin, että puvun edellinen omistaja oli oopperalaulaja Eini Liukko-Vaara. Joka kerta kun puen mekon päälleni juhlaan saan varmasti mukaani pienen ripauksen Aidan prinsessan säihkettä terveisinä edelliseltä omistajaltaan.


Mieskin muuten kävi iltapäivällä vielä shoppailemassa ja löysi kesäksi hyvän panamahatun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti