maanantai 8. joulukuuta 2014

Sibelius ja suomalaisen musiikin päivä



Vaikka ulkona sataa vettä ja tuulee, niin sisällä voi unohtaa koleuden. Vietimme mukavan musiikkihetken Villa Gyllengergissä Helsingin Kuusisaaressa Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin äärellä. Muusikot kun pääsivät vauhtiin niin yleisökin lämpeni. 


Väliajalla sai katsella tauluja, vanhoja klassikoita tai vaihteeksi uutta Mia Dambergin valokuvataidetta. Ihana ympäristö ja rentouttava konsertti. Toivottavasti pian taas saadaan palata musiikin äärelle Kuusisaareen. Taidemuseo toimii vallan mainiona konserttipaikkana. Perinteisesti Taiteiden yönä on talossa ollut tarjolla musiikkia.


Siniasuinen viulisti Lea Tuuri esiintyi perjantaina Suomen itsenäisyyspäivän juhlassa Yad Hashmonassa, Israelissa ja tänään täällä Helsingissä. Penkissä istuessani mietin, miksi viulisti vaikuttaa jotenkin tutulta kunnes tajusin nähneeni hänen kuvansa ja lukeneeni Anun blogista Juudean jupinoita eilen illalla konsertista. Maailma on pieni. Terveisiä Tel Aviviin!

3 kommenttia:

  1. Pieni on! Mikas se sellistin tarina oli, pitiko hanenkin tuolla esiintya ja jai Mosadin kuukusteluihin?

    VastaaPoista
  2. Tänään ei pitänyt esiintyä. Joutui hankkimaan uuden lipun myöhempään lentoon... Yksityiskohdat hämärän peitossa..

    VastaaPoista