Kävelylenkilläni kuljen usein reittiä, jonka varrella on kaikenlaisia mukavia urheiluvälineitä. Olen oikein iloinen niiden tuomasta vaihtelusta. Mukava on nähdä, että en ole ainoa, joka niitä käyttää. Välillä olen nähnyt, kun pyöräilijät pysäyttävät hetkeksi kypärä päässä jumppaamaan ja sitten jatkavat matkaansa.
Suosikkini on laite, jonka olen nimennyt vyötärövetkuttimeksi. Vyötärön korkeudella vaakatasossa olevasta tangosta voi pitää kiinni. Sitten astutaan alhaalla olevalle pyöreälle lautaselle, joka pyörii. Itseään voi käännellä lautasella seisten puolelta toiselle irroittamatta otetta tangosta. Tekee niin hyvää vähän vetreyttää jäykkää selkää. Muitakin hauskoja laitteita toki löytyy, mutta vetkutin on ehdotomasti paras. Kaikista laitteista löytyy sekä kirjalliset että kuvalliset ohjeet liikkeiden tekemiseen. Syyshämärällä kyllä tarvitsisi olla lasit mukana, että näkee pienen präntin. Mutta homma kyllä hoituu, kun kerran perehtyy ohjeisiin.
Joissain kaupungeissa nämä katukuntosalit ovat todella suosittuja. En tiedä olisiko suurin näkemäni punttis ollut Iranissa Teheranissa. Vekottimia oli kadut ja puistot väärällään. Käyttäjiä ei kuitenkaan ruuhkaksi asti. Laitteen olivat aivan samanlaisia kuin Suomessa, mutta väritys vähän iloisempi kuin meillä.
Meillakin on tuollaisia laitteita monissa puistoissa. Aika paljon niita nayttaa ihmiset kayttavan. Minunkin pitaisi.
VastaaPoistaJos vetkuttimen lähettyvillä luurailee kadoksissa oleva vyötärö niin tänne saa lähettää, kiitos!
VastaaPoista