Kissakaupunki Riika

Riika on kissojen ystävien kaupunki. Riiasta löytyy kissatalokin. Nimensä talo on saanut kahdesta mustasta kissasta talon katolla. Tarinan mukaan talon rakennuttaja, rikas kauppias, hiiltyi siitä, ettei häntä hyväksytty jäseneksi Suureen kiltaan, jonka talo oli kadun toisella puolella. Kostoksi hän asennutti talonsa katolla kaksi mustaa kissaa, hännät ylhäällä ja takapuolet killan taloa kohti. Kauppias voitti kiistan, pääsi killan jäseneksi ja kissat käännettiin arvokkaampaan asentoon. http://ellit.fi/matkailu/eurooppa/riika-arkkitehtuurin-aarrearkku

Meille todellinen oikea Riian kissa on ystävämme Ievan kissa. Erikoinen kissa, joka käyttäytyy kuin koira, leikkii, seurustelee, ääntelee. Fiksu kissa. Tässä kissakuvia kaikille kissojen ystäville.

Viinejä Latviasta

Latviassa valmistetaan muiden herkkujen lisäksi myös viinejä. Pari vuotta sitten tapasimme ensimmäistä kertaa latvialaisen viinintekijän Martins Santsin. Hänellä on Eko Vins niminen yritys Aizputessa, joka sijaitsee noin 200 km Riikasta länteen. Tällä Riikan matkalla meillä oli mahdollisuus saada maisteltavaksi kolmea Martinsin viiniä. 

Martins on innokas uusien rerseptien ja yhdistelmien kokeilija, varsinainen viinimaailman Pelle Peloton. Tarjolla hänellä on erilaisia omena, mansikka, tyrni, kvitteni jne. pohjaisia viinejä. Martins järjestää tilallaan viinintekokursseja, maistelutilaisuuksia, juhlia jne. Nettisivuilla voit tutustua hänen viineihinsä ja toimintaansa. Nettisivut ovat latviankielellä, mutta käännösohjelmat toimivat ja Martinsin sähköpostiosoitteeseen voit kirjoittaa hyvin myös englanniksi. http://ekovins.lv/

Tällä pienellä latviankielen kurssilla voit selvittää tuomiemme viinien sisällön.

zemenes= mansikka
āboli= omena

smiltsērkšķi= tyrni
cidonijas= kvitteni (päärynän sukulainen, Suomessa kasvaa  vain hyvin suojattuna, paleltuu helposti)

salds = makea

sausais = kuiva

baltvīns= valkoviini

sarkanvīns =punaviini

Pullot ovat vielä korkkaamatta, joten makuarviot tulevat myöhemmin.

Meripihkahuone

Riikassa, niinkuin muissakin Baltian kaupungeissa, parveilee turistinähtävyyksien liepeillä meripihkakorujen myyjiä. Kojuissa on kaikkea maan ja taivaan väliltä meripihkasta tehtynä, rannerenkaita, kaulakoruja, korvakoruja, pelinoppia, shakkinappuloita, jääkaappimagneetteja (juu, meilläkin on sellainen), koriste-esineitä, vaikka mitä. Paremmista alan liikkeistä voi löytää upeita design tuotteita. Entisaikoina on koristeltu jopa kokonaisia huoneita lattiasta kattoon meripihkalla. Meripihkahuoneita voi ihailla Pietarista Riikaan ja Puolan Gdanskistakin sellaisen löysimme. Upeita taidon näytteitä.

Edellisellä Latvian reissulla matkustimme Riikasta Jurmalaan, kauniiseen Latvian merenrantakaupunkiin. Sieltä löysin antiikkikaupasta vanhan meripihkasormuksen. Eipä tuo sormus liene muuta kuin vanha ja vähän särölläkin, mutta en millään voinut jättää sitä yksin kaupan hyllylle. Meripihkassa minua viehättää juuri tuo rosoinen kauneus. Jotkut pihkan sävyt ovat todella kauniita. Koruissa voi nähdä hyönteisiä, kiven siruja jne jähmettyneenä pihkan sisään. 

Latvialainen ystävämme hymisteli meidän meripihkan ihailulle. Hän vain totesi, että meripihkasta tulee lapsuus mieleen. Joka paikassa sitä oli tarjolla ja käytössä. Mutta en minäkään kaikista meripihkaväkerryksistä välitä. Vuosi sitten toimme Puolasta pari meripihkasta tehtyä tuikkulyhtyä.

Jalkalampun tuomiseen ei sitten omat reput riittäneet ja roudari se vähän kiitteli, kun lamppua pakattiin kuljetusta varten. Mutta kun... no ostimme lampun suoraan tekijältä ja onneksi saimme kotiin ehjänä. Minusta se on niin kaunis, kun valo palaa sisällä. Pimeässä valo tulee meripihkakivien läpi paljastaen kaikki yksityiskohdat kustakin kivestä.  Ihan vain tiedoksi, että tällä kertaa tyydyttiin vain katsomaan, mitään ei tuotu mukana. Musiikkivinkki aiheeseen liittyen: J.Karjalainen ja Meripihkahuone.

Herkuttelijan Riika

Terveisiä herkkuttelureissulta vuoden 2014 kulttuuripääkaupunki Riiasta, Latviasta. Viikonlopun aikana ehtii käydä nauttimassa ainakin muutamassa varmassa suosikkikohteessa. Ensimmäisenä suuntasimme tunnelmalliseen keskiaikaiseen ravintolaan Rozengralsiin vanhaan kaupunkiin. Ruoka on siellä hyviä aitoja makuja tarjottuna aikaan sopivista astioista tunnelmallisessa ilmapiirissä. Illalla tunnelmaa ovat luomassa muusikot ja livemusiikki. Tarjoilijatkin ovat vanhoissa tyylikkäissä asuissa.

Jos haluaa syödä paikallisruokaa edullisesti niin silloin kannattaa mennä johonkin Lido-ketjun ravintolaan. Sellainen löytyy vanhastakin kaupungista. Pitkältä tiskiltä voi valita haluamiaan herkkuja. Hyviä paikallisia oluita saa kyytipojaksi ja viinejäkin löytyy.

Paakelseja saa yötä myötenkin leipomoista.

Kakkukaupan tiski on todella houkutteleva. Maut ovat hyviä, enimmäkseen ei liian äitelää tai esanssista. Hinnat muuten euroina, kun Latviakin on eurojengissä mukana.

Latvian oma suklaamerkki on Laima. Liikkeitä on eri puolilla kaupunkia. Erilaisia herkkuja on hyllyt täynnä. 

Laiman suklaata ja Riga Balzamia on jo hankittu kotiin tuomisiksi. Yrttiviinasta on tehty hyvä mustaherukkaversio. Talven kylminä iltoina voi muistella reissua ja lämmitellä Balzamin ääressä.

Sayonara Natsuko

Japanilainen mini puutarha

Haluatko jatkaa puutarhan hoitamista läpi talven? Kun syksy tulee ja puutarhan hoitaminen ei onnistu ulkona, voit hankkia itsellesi japanilaisen sisäpuutarhan. Japanilainen mini puutarha rakennetaan puisesta laatikosta, jossa on hiekkaa ja kiviä. Hiekkalaatikon koko voi vaihdella pienestä pöydällä pidettävästä aina isoon lattiaversioon. Puutarhan hoitoon on erilaisia työvälineitä, mutta tärkein on pieni harvapiikkinen harava, jolla voi muotoilla hiekan pintaan erilaisia koristekuvioita. Lehtiä ei tästä puutarhasta tarvitse haravoida, eikä ruohoa leikata. 

Ensimmäisen kerran näimme tällaisen puutarhan ystävillä Teheranissa. He olivat tuoneet puutarhansa matkamuistona Balilta. Tein melkoisesti työtä löytääkseni samanlaisen. Netistä puutarha löytyi helpoimmin nimellä Zen Garden tai japanilainen mini puutarha. Nettikaupasta puutarhan olisi voinut tilata, varsinkin itse rakennettavana sarjana. Näppärä askartelija voi sen vaikka itse rakentaa omista materiaaleista. Löysin valmiin paketin myös helsinkiläisestä Cincin liikkeestä, joka on erikoistunut balilaisiin koriste-esineisiin, koruihin jne.

On uskomatonta kuinka yksinketainen puulaatikko täynnä hiekkaa ja muutama kivi voi olla niin koukuttava. Olohuoneen pöydällä tämä puutarha houkuttaa kotiväkeä ja vierailijoita tekemään omia asetelmiaan. Paketin mukana tuli muutama kivi, mutta me olemme ottaneet mukaan erilaisia matkamuistokiviä, joita voi vaihdella asetelmissa mielialan mukaan. Olen matkustanut kuukauden ympäri Japania  ja hurmaantunut siellä puutarhoihin. Niissä on lumoava harmonia ja kauneus. Rakkauteni erilaisiin kiviin lienee myös sieltä, sillä japanilaisen puutarhan yksi tärkeimmistä elementeistä on kivet, niiden muodot ja asettelu tilaan. Mini puutarhasi hiekan väriä voi myös vaihtaa, jos siltä tuntuu. Valkoinen ei ole ainoa vaihtoehto. Hiekan väriä voi vaikka sävyttää muun sisustuksen mukaan. Työkalujakin voi rakennella monipuolistamaan korustelua. 

Mikä mielestäsi on sivulla näkyvistä puutarha-asetelmista japanilaisen surffarimme Natsukon tekemä?

Sushia ja surffausta

Sohvasurffaus on meidän urheilulaji. Se eroaa sohvaperunaharrastuksesta siinä, että surffausta ei voi tehdä yksin. Olemme majoittaneet kotonamme parin vuoden aikana noin kolmekymmentä surffaria, joiden ikäjakauma on ollut 1-70 vuotta. Jokaisella vieraalla on ollut oma tarinansa, miksi he ovat tulleet Suomeen. Olemme itse vierailleet Wienissä, Gdanskissa, Tel Avivissa, Pariisissa, Sopronissa ja Riikassa surffareiden luona. Joissain paikoissa olemme yöpyneet, jossain olemme saaneet kahviseuraa tai opastusta kaupunkiin. Raha ei liiku tässä harrastuksessa. Se perustuu vieraanvaraisuuteen. www.couchsurfing.org

Eri maiden ruokakulttuuri on tullut tutuksi surffareiden myötä. Meillä on syöty huippuhyvää borssikeittoa venäläisperheen kokkaamana. Espanjalaiset vaihto-oppilaat ovat järjestäneet kunnon fiestan ruokineen pariin kertaan. Gdanskissa meille tarjottiin ikimuistoinen illallinen puolalaisen perheen luona. Japanilaista ruokaa ollaan syöty useamman kerran.

Tällä kertaa meille saapui vieraaksi japanilainen Natsuko. Vieraamme Suomen vierailun pääkohde on Savonlinna. Sinne hän haluaa, koska Japanissa pelattavan huippu suositun Dragon Quest pelin esikuva on Olavinlinna. Enpäs ole tiennyt tuotakaan. Tuskin Natsuko ehti ovesta sisään, kun jo aloitettiin sushien rullaus. 

Voit vain arvata kuka oli opettaja ja kuka oppilas. 

Meillä oli oikein mukava sushi-ilallinen. Usein ystävämme pääsevät nauttimaan kansainvälisestä kokkauksesta. Tällä kertaa herkuteltiin itseksemme keskiyön kauttauksessa.

Minä, sinä ja betonimylly - askartelua sementistä

Kaipaatko uutta parisuhdeharrastusta? Onko pihallasi betonimylly? Ryhtykää yhdessä vääntämään betonia. Herrat voivat rakentaa betonista ihan mitä lystää / vaimo käskee ja vaimo voi urheasti luvata siivota myllystä sementin rippeet. Siitä tulee naisväelle paljon irtopisteitä ja bonuksena saa jemmattua hyvää askartelumateriaalia. 

Kivipuutarha blogissani 23.8. esittelen sementistä tekemiäni raparperinlehtivateja. Samoista sementtijämistä tehtiin lasten hiekkaleikkimuoteilla tähtiä, kaloja jne. Vanhoilla keksipurkkeilla sai muotoiltua erilaisia laattoja.  Ideana on, että kaikki muotit ja purkit voidellaan sisältä hyvin ruokaöljyllä, sen jälkeen ne täytetään sementillä.  Anna sementin kuivua hyvin ennen kuin otat laatat ja koristeet muoteista. Ruokaöljyn ansiosta sementti ei jää kiinni muotteihin. Laattoihin saa painettua kosteana kivoja kuvia käyttäen apuna lehtiä, toisia muotteja jne. Lapsen käden tai jalankuvia voi myös painaa. Sementtijuttujen tekeminen on tosi hauskaa ja sopii lapsillekin. Tarvittaessa tästä muokkaantuu parisuhdepuuhan lisäksi koko perheen yhteinen askarteluhetki. Jos ei halua ketään hommia häiritsemään, niin tekee sitten vain ihan itse. Ei huono vaihtoehto sekään.

Ruskaa ja aamu-uintia

Veden lämpötila +16 C ja kaunista alkavaa ruskaa. Ihana olo uinnin jälkeen.

Suomen paras elokuvafestivaali

Reikäreuna festivaali on mielestäni Suomen paras elokuvafestivaali. Vähän puolueellinen näkökulma tämä saattaa olla, kun en ole niin monella ollut. Mutta näkemistäni paras. Elokuvateatteri, johon tapahtumat keskittyvät on vanha ja raihnainen mutta oikein sopiva tällaiselle festivaalille. Esityksissä istuimme rennosti nahkasohvilla. Jos ei sohvaa riittänyt, niin sitten sai istua puutuolilla. 

Tänä vuonna vietettiin festivaalin 10 v. juhlavuotta, taiteilijavieraana  Pirjo Honkasalo elokuvineen. Perjantaina illalla kävimme katsomassa ja kuuntelemassa Charles Chaplinin mykkiä lyhytelokuvia säestettynä livemusiikilla. Ei perinteinen, mutta oikein hauska ja vuorovaikutuksellinen musiikkisäestys. Virpi Suutarin elokuvan Eedenistä pohjoiseen kävimme lauantaina naisporukalla nyyhkimässä. Ihana elokuva parisuhteesta ja puutarhan hoidosta. 

Mutta mikä minusta on aivan huippujuttu on kylpytynnyri lyhärit. Illan hämärtyessä hämäläisessä maisemassa, kun taivaalla tuikkii tähdet, niin valkokankaalla alkaa pyöriä elokuvat. Bussisaunaan voi piipahtaa lämmittelemään hyviin puusaunalöylyihin. Terassilta saa juotavaa. Halukkaille on myöhemmin karaokea. Se on niin kivaa! Tänä vuonna istuttiin omassa seurassa noin reilun kymmenen hengen seurueessa. Viime vuonna viihdyttiin elokuva, valokuva ja muiden taiteen vaihto-oppilaiden kanssa, espanjalaisia,  iranilaisia yms. ympäri maailmaa.  Siinä kuuli elokuvista monenlaista näkökulmaa. 

Jos ei ole kylpytynnyrin ystävä, niin voi katsoa elokuvia ekologisesti. Kuntopyörällä polkien tuotetaan sähkö, jolla elokuvia pyöritetään. Tälllä kertaa oli tarjolla Neuvostoliiton aikaisia propaganda elokuvia ja suomalaista lapsen elämää 60-luvulta.

Festivaaleille oli kehitelty myös oma inkiväärin makuinen nimikko-olut, käsin tehty pale ale. Sitä sai tapahtumapaikan kuppilasta ja paikallisesta K-kaupasta.

Festivaaleilla oli tukkupäin erilaisia esityksiä, konsertteja, taidenäyttelyitä, vintagetoria jne.  Tapahtumia voi katsoa nettisivuilta www.reikareuna.com

Munch avajaisten tunnelmissa

Olipas näyttelyn avajaisissa suuren urheilujuhlan tuntua! Norjalaisen taiteilijan Edvard Munchin näyttely Helsingissä Didrichsenin taidemuseossa sai aikaan säpinää. Näyttely koostuu 50 taulusta, jotka on koottu seitsemästä eri kokoelmasta. Mukana on myös kaikki Suomen Munchit. Osa teoksista on annettu lainaan ensimmäistä kertaa. Helsingin Sanomat esittelee näyttelyn perusteellisesti tämän päivän lehdessä. 

Näyttelyn avajaisissa oli väkeä kuin pipoa ja tv:stä tuttuja. Liikennettä oli ohjaamassa virkavalta. Ennen kuin pääsi sisälle taidemuseoon oli näytettävä kutsu tai henkkari. Arvokkaiden teosten suojaksi oli järjestetty Suomessa ennen näkemättömät turvatoimet. Etukäteen tuli kutsuvieraille ohjeet, mitä saa olla mukana ja mitä ei. Laukun koko oli määritelty, metalliesineet ja nesteet kielletty jne.  Sisällä oli metallinpaljastin, ei kyllä tänään tosi toimissa. Tarjoiluna oli hauskasti kuplivaa ja munkkeja.

Kun lähdin katsomaan tauluja päätin ottaa kriittisen asenteen ja ihmetellä, mikä niissä on niin ihmeellistä ja maksaa. Arvuuttelin itseltäni pidänkö niistä. Täytyy sanoa, että en kyllä pettynyt. Muutama taulu oli kyllä ihan karvat pystyyn nostattava.

Taiteilijan teoksista kuuluisin lienee Huuto, jonka yksi versio maksoi 120 miljoonaa dollaria vuonna 2012. Se on huutokaupattujen taulujen toiseksi korkein hinta mitä koskaan mistään on maksettu. Didrichsenin näyttelyssä oli tällainen versio. Tämä huuto ei minua niin säväyttänyt.

Vampyyri oli minusta vaikuttava. Valokuva ei oikein tee oikeutta taululle. Paikan päällä se on näkemisen arvoinen. Alakerran grafiikkasalissa oli myös useita tosi upeita tauluja. Munch on onnistunut vangitsemaan tunnelman ja ihmisten väliset lataukset todella hienosti. 

Didrichsenin museo on sisältä remontoitu ja uudistettu. Taidemuseon ulkopuolellakin on taidetta ja mukavia maisemia. Suosittelen ehdottomasti visiittiä sinne, varsinkin nyt maistelemaan muncheja.

Kengät vm 56

Nämä kengät ovat olleet vintillä hyvässä tallessa. Sieltä kaivoin ne esille ja samalla kaivoin esille myös tarinan niiden takaa. Kenkien omistaja osti ne vuonna 1956. Hän oli valmistunut vähän aikaisemmin apuhoitajakoulusta. Työpaikka oli hyvä ja nuoren naisen mielestä palkkakin erinomainen. Ensimmäisillä palkoilla hän maksoi koulusta koituneet kustannukset pois ja sen jälkeen saattoi jo ajatella jotain mukavaa. 

Ensimmäinen ja tärkein ostos oli radio. Siitä sai kuulla suuren maailman uutisia ja etenkin musiikkia. Sen jälkeen oli vuorossa nämä ihanat unelmien kengät. Niillä sitten saattoi keikutella ja tuleva aviomieskin tuli vastaan. Ennen oli varsin tärkeää, että mies on vaimoaan pidempi. Kun sulhasmies ei ollut morsmaikkua kuin vähän pidempi, niin kengät jäivät pölyttymään komeroon. Sen jälkeen ei muita korkeita korkoja hankittu, mutta muistoksi ne jäivät. Minusta kenkien korko on varsin kaunis ja klassinen. Aivan hyvin voisin laittaa kengät omaan jalkaani, jos koko olisi sopiva.

Niinkuin muu muoti, niin kenkienkin mallit toistavat itseään aina muutamien vuosikymmenten välein. Toisen kuvan kengät on ostettu Honolulusta vuonna 1998. Väri on melkein sama. Korkojen korkeuskaan ei paljoa eroa ja muotokin on jollain lailla samanlainen. Näillä 16 vuotta vanhoilla kengillä minä mennä viiletän, kun on korkokenkäbileet. Kerran on suutari kenkiä remontoinut, sillä millään en halua hyvistä kengistä luopua. Melkein pystyn saman lenkin painattamaan näillä korkokengillä kuin lenkkareilla, en tosin juosten mielellään. 

Aavistustakaan ei ole mikä korko nyt on muodissa, toivottavasti ei taas kamala 70-luku ja halon paksuiset pohjat. Tai on sentään aavistus, kun siskon tytölle etsittin kesällä kenkiä. Aika lailla korkeat ja kapeat korot oli mieluisimmat nuorelle silmälle. Ja hän on muotitietoinen, niin muotitietoinen...

Punttisalilla retrotossuissa

Punttisalikausi on kesän jälkeen avattu. Vanhat kunnon retrotossut on kaivettu komeron periltä. Tossut ovat uskollisesti palvelleet monta hikistä vuotta. Punttisalilla käynti ei suju ilman näitä tossuja. Jesari-teipillä taatusti paikkaan, jos alkavat saumat irvistellä.

Kaikenlaisia tossun heiluttajia sitä on tullut vastaan eri punttisaleilla. Ensimmäinen sali oli ladon kokoisten ähisevien testosteroniukkojen luola, jossa hiki lensi. Homma oli niin totista, että pelkäsin joutuvani ensiapuhommiin kun joltain ukolta suoni pullistuu ohimolta ulos. Pelottavaa. Seuraava kuntosali oli naisten valtakuntaa. Siellä oli hyllyt täynnä naistenlehtiä, diskomusiikki soi ja leidit fillaroi kuntopyörillä viimeisen päälle meikattuina ja sävy sävyyn vaatteissa viimeisimpiä juoruja lehdestä lukien tai hönppäsarjoja seuraten tv ruudulta. Rasittavaa, tunsin itseni jotenkin erilaiseksi nuoreksi ja sitä paitsi siellä haisi ihan hirveästi hajuvesi. Kolmannella salilla oli ruuhkaksi asti saman työnantajan palveluksessa olevia kuntoilijoita. Ei kiva sekään, kun minä en olisi millään jaksanut parantaa maailmaa työpäivän jälkeen. Yksi huumoriveikko tosin pelasti sillä salilla paljon. Kesken punnerruksen tuli teräviä vitsejä ja tilanteeseen sopivia sutkautuksia. Siinä ei aina tiennyt pitääkö rakko vai ratkeeko suoli. Sitä vitsinkertojaa jäin kaipaamaan.

Mukavin sali on tämä neljäs, karu ja yksinkertainen. Minulle siellä on kaikkea riittävästi. Happea riittää, eikä ole pakko kuunnella jotain mitä ei halua. Itse asiassa siellä saa olla tiettyyn aikaan päivästä jopa yksin.  Kertakaikkiaan luksusta. Taidan olla aika salierakko. No ehkä parempi versio on kuitenkin kuntoilla kaverin kanssa hyvässä seurassa ettei ihan unohdu istuskelemaan. Sopiva kannustus pitää vauhtia yllä. Ja jos on yhdessä sovittu, että maanantaisin ollaan salilla, niin ei sitä ihan heti kehtaa yrittää keksiä selityksiä miksei nyt tulekaan. Minulle riittää salia yksi kerta viikossa. On mukava kun viikolla voi harrastaa muitakin liikuntamuotoja ja muuta elämää vuodenaikojen mukaan. Mutta nyt maistuu sopivasti punttisali. 

Mato-ongella

Pidän mato-onginnasta. Minusta on rentouttavaa tuijottaa kohoa ja toivoa, että kala nappaisi. Uskallan itse laittaa madon koukkuun, enkä pelkää ottaa kalaa pois koukusta. Mielestäni hyvä lopputulos tulee rauhassa istukellen ja kaloja odotellessa. Virvelöinnistä en pidä. Se on liian levotonta. Perhokalastusta en ole kokeillut, enkä tiedä siitä mitään. Pilkillä olen käynyt ainakin yhden kerran. Kohteena oli Töölönlahti Finlandiatalon edessä. Pilkkimisestä ei tullut oikein mitään, kun turistit parveilivat ympärillä ja halusivat ottaa meistä kuvia pilkkimässä. Tai sitten halusivat lainata pilkkejä ja ottaa kuvia itsestään muka pilkkimässä. Kalaakaan ei tullut. Pilkkiminen oli liian kylmää puuhaa minulle. Jos on hyvää seuraa ja hyvät eväät niin se menettelee. Eniten pidän kuitenkin mato-onginnasta.

Edellisellä venereissulla istuimme kaislikon laidassa ankkurissa katselemassa rannalla onkivaa pariskuntaa. Mies jökötti kuin toteemi vapansa kanssa. Vaimo viskoi kolmen ongen siimoja vuorotellen uuteen paikkaan. Oikein ahdisti se säpellys. Saalis taisi olla sama miehen yhdellä rauhallisella vavalla kuin vaimon kolmella ylivilkkaalla kalastusvälineellä. Taisi jäädä vähän takaraivoon, että kalastamaan pitäisi päästä. 

Nyt sitten päästiin. Vene pakattiin tarpeellisin kalastusvälinein, kaikki kalastajat innokkain mielin ja toiveikkaana. Ilma oli loistava ja muitakin kalastajia runsain määrin ympärillä. Mutta mikä ettei tärpännyt. Yritettiin olla kärsivällisiä ja neuvoa toisiamme hyviin suorituksiin. Koko ajan tuijotettiin kohoja.  Kalastuspaikkaa vaihdettiinkin, mutta lopulta oli pakko todeta, että saalis oli vain muutaman nykäisyn verran. Onneksi oli hyvät eväät ja mieliala saatiin kohoamaan. 

 

Ahti meinasi ahmaista ankkurin. Sitkeällä juonittelulla se kuitenkin saatiin irti ja suunnattiin kotisatamaan. Vielä oli onneksi muutama mato jäljellä. Niillä päätettiin sitten tehdä pikainen laiturikalastus. Voi sitä riemua, kun merestä alkoi nousta ahvenia ja lahnoja. Ihan hyvät iltapalan ainekset saatiin kasaan. Voitiin vain todeta ettei kannata mennä merta edemmäs kalaan.

Yksi pieni sinttikin eksyi koukkuun. Päästimme sen menemään, mutta kukaan ei ollut varma tuon kalan nimestä. Kukahan voisi sen meille kertoa ettei tarvitse ihan kalajuttuja kertoa?