keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Hammaslääkärissä Tallinnassa



Minulla on ollut pipo kireällä jo pienestä saakka. Lapsena narskuttelin hampaitani öisin ja lukiossa leuat olivat jo niin huonossa kunnossa, että suun sai kunnolla auki vain käsin leukaniveliä painelemalla. Etuhampaista mureni näissä leikeissä palasia ja hampaiden kiristelyllä sain joitain hampaitani juurihoitokuntoon. 

Valveutunut hammaslääkäri järjesti minulle ensimmäiset purentakiskot lukioikäisenä. Leukapielet rentoutuivat ja minä heitin purentakiskot naulakkoon kun ajattelin, että homma oli hoidettu. Arvio oli väärä, sillä kohta taas olin samassa jamassa leuat jumissa. Minulle on valmistettu matkan varrella kolmet purentakiskot. Kovassa kulutuksessa niitä on jouduttu uusimaan aika ajoin. Viimeisimmät olivat kymmenen vuotta ahkerassa käytössä. Muutama viikko sitten lomamatkalla pudotin risaiseksi käyneet kiskot vahingossa lattialle ja niistä lohkesi iso pala pois. Ilmankaan kun en pärjää, niin mistäpä uudet tilalle.

Kiireellä rupesin selvittelemään purentakiskojen hintaa. Omalla hammaslääkärillä kokonaishinnaksi arvioitiin vähän vajaa viisisataa euroa. Netistä bongasin mainoksesta tarjouksella kiskot 249 eurolla. Mutta kun rupesin varaamaan aikaa, niin tarjolla oli pelkkiä päiväaikoja. No eihän se duunarille käy. Muutakaan aikaa en saanut sovittua, vaikka mainoksen mukaan sen piti olla mahdollista. Se siitä. Lisää nettisurfailua ja löysin kansainvälisen hammaslääkäriaseman Budapestista. Sehän passasi suunnitelmiini, kun tarkoituksena on ollut joka tapauksessa lomailla siellä elokuussa. Kaikki tuntui sopivalta, varsinkin hinta 180 euroa tuntui oikein sopivalta. Mutta koko hammaslääkäriporukkapa lomailee juuri silloin kun meillä oli suunniteltu matka Unkariin eli unohda koko juttu.

Netistä löysin hammaslääkäriasema Albinin, joka tarjoaa hammaslääkäripalveluja sekä Helsingissä että Tallinnassa. Kaksi viikkoa ensimmäisestä sähköpostiyhteydenotosta ja minulla on uudet hienot purentakiskot suussani.  Hinnaksi jäi sopivat 250 euroa. Kelasta on vielä mahdollista puristaa muutama kymppi maksamastani summasta pois. Aikojen varaaminen ja Tallinnan käynti sujuivat joustavasti. Yhdelläkin reissulla pystyy saamaan koko homman hoidettua. Palvelu oli ystävällistä ja lopputuloksena sain todella hyvät purentakiskot. Asioin Tallinnassa suomalaisten ammattilaisten kanssa, joten mitään kielitaitoakaan ei hommassa tarvittu. Albinin sijainti sataman lähellä oli todella näppärä ja tilat viihtyisät. Hammaslääkärikäynnistä sain hyvän syyn lähteä kevätretkelle Tallinnaan. http://albin.fi


Yläkuvassa on kouluaikana saatu hammasmukini, joka on palvellut minua erinomaisesti kaikki nämä vuodet. Päivän kyssäri kuuluu: mikä opettavainen lause on kirjoitettu hammasmukini kylkeen?

2 kommenttia:

  1. Harjaa hampaat huudo suu hammaspeikko lannistuu?

    Mulla ei narskutteluongelmaa, mutta joskus haukotellessa tuntuu etta vasemman puolen nivel on just menossa pois paikoltaan. Se(kin) pelottaa hammaslaakarissakin. Viimeksi kun olin tunnin hoidossa, en meinannut saada suuta kiinni sen jalkeen, paniikki!

    VastaaPoista