lauantai 2. huhtikuuta 2016

Paikkoja kohtaamiselle ja hengittämiselle



Ernesto Neto on halunnut luoda  kohtaamispaikkoja, joissa voidaan antaa aikaa rentoutumiselle ja hengittämiselle. Näyttely Kiasmassa on loistava. Ensimmäinen kommentti, jonka kuulin sisälle astuessani oli onnellinen huokaus, että olipa tämä terapeuttista.


Oli ihana seurata rakastuneita pariskuntia loikoilemassa ja supsuttelemassa salaisuuksiaan verkkojen läpi, nuorisoa näppäilemässä kitaraa ja hyräilemässä lauluja, lapsia kierimässä kankaisilla lattioilla ja rummuttamassa pehmeitä rytmejä. Mahdollisuus oli hakea muiden seuraa tai etsiä salainen kolo, jossa saattoi painua omiin ajatuksiinsa tai uppoutua seuraamaan elämää ympärillään. Ei muuta kuin kengät nurkkaan ja joukkoon mukaan.


Neton teokset ovat visuaalisesti koukuttavia. Värimaailma on lumoava. Muodot ja mallit kiehtovat.


Läpinäkyvyys tuo syvyyttä ja toisaalta salaperäisyyttä. 


Kohtaamiset jatkuvat ja puisilla penkeillä voi istuskella tuijottamassa veden heijastuksia tai musiikkitalon pihan kuhinaa.


Ernesto Neto on onnistunut punomaan verkot joiden pauloihin on helppo antautua. Tämän näyttelyn aihepiiri ja teokset ovat kummunneet Brasilian Amazonian huni kuin-alkuperäiskansan maailmasta. 


Näyttely oli minusta aivan huikea. Se on esillä Kiasmassa 4.9.2016 saakka. Aion ehdottomasti käydä näyttelyssä uudelleen. Kiasmassa on joka kuukauden ensimmäinen perjantai ilmainen sisäänpääsy, joka kannattaa hyödyntää tällaiseen nautiskeluun. Näyttelyssä oli paljon pieniä lapsia, jotka tuntuivat viihtyvän erinomaisesti. Nuoriso nautiskeli rupattelusta porukalla omassa ringissä. Sukankutojamummot ihailivat värejä ja kudontamalleja. En voi löytää mielessäni ketään, joka ei voisi nauttia tästä näyttelystä. Miehille voi vaikka suositella tutustumista pitkän puupenkin upeisiin liitoksiin, jos nyt jollain sattuu olemaan nikkaroijamies, eikä muut punokset kiinnosta. Tämä näyttely on upea ja teki minut onnelliseksi. Suosittelen todella lämpimästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti